Nonni. Pikapäivitys vaan nyt. Oon siis päässyt turvallisesti Suomeen. Matka Bridgendistä aina Suomeen saakka meni aikalailla hyvin. Hieman sumussa ja välillä aika kipeä olin kyllä, mutta selvitty siitäkin. Lentoasemalla oli äiti ja iskä vastassa. Ajettiin Hämeenlinnaan päivystykseen ja sain samantien lääkkeet nielutulehdukseen ja kunnon kipulääkkeet. Jesh. Eli nyt olo jo hieman parempi. Tänään ajettiin Pieksämäelle ja nyt tässä torkun, yritän olla koneella ja katsoa Leijonien peliä. Taijjan päättää tän nyt tähän, mutta kunhan saan aikaiseksi niin kirjoitan vielä jonkilaisen tiivistelmän matkasta. Kiitos Taivaan Iskälle ja kaikille, jotka on muistanut! :)
- Camilla
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
perjantai 4. toukokuuta 2012
Apuva.
Nyt alkaa olla sellainen olo, että toivoo vaan olevansa jo Suomessa. Tosiaan tää flunssa taitaa olla aika raju ja nyt vaan kädet ristissä täällä ollaan, että huomenna pääsee lentämään Suomeen. Meinaa itku päästä jo, kun nielu on ihan tulessa ja lääkkeetkään ei vie kipua kokonaan pois. (Tää on sit avautumista ei valittamista..)
Onneksi huomenna tähän aikaan oon Heathrowlla ja 18.45 lähtee lento Suomeen. Huominen päivä voipi olla hieman rankka. Aamulla meen taksilla asemalle ja joko 8.25, 8.28 tai 8.55 junalla Bridgendistä Cardiffiin. Cardiffista lähtee bussi Heathrowlle 9.45 ja on perillä 12.50. Kone lähtee tosiaan 18.45, että jäähän siihen vähän aikaa palloilla, mutta onpahan ajoissa paikalla. Mutta suomalaisella sisulla ja rukouksin mennään huominenkin läpi!
Tänään en oo tehnyt muuta kuin pakannut, hieman siivonnut ja käynyt kaupassa. Lisäksi oon yrittänyt levätä, oon popsinut kipulääkkeitä ja jutellut hieman porukoitten kanssa. Ihanaa, että huominen on tulossa. <3 Mua saa muistaa rukouksissa, jos joku sattuu lukee tätä blogia tänään tai huomenna, että matka menis hyvin ja en tulis enää yhtään kipeämmäks. Kiitos murut. Palataan astialle.

torstai 3. toukokuuta 2012
Repeilyä.
Joo vielä pakko avautua tänään. :D Meidän kämppä on niin läppä, että nyt oikeasti on vaan pakko nauraa. Täähän on siis ihan homeessa. Kaikki suihkut ja keittiö ja kaikki. Silleen, että keittiössä jää osia käteen, jos menee vahingos koittaa joitain nurkkia tuolla. Siksi jätän väliin yleensä. No joo, mutta ei siinä mitään. Meidän pääoven lukko on rikki ja sitähän ei voi korjata. Lisäksi valot on reistaillut pari päivää uuden lampun takia. Noh huomautettiin ensiksi, että ne ei pala enää ollenkaan käytävällä. Korjattiin ja nyt niitä ei voi sammuttaa. Että näin. Noh eihän siinä. Mutta tänään illalla oli ehkä paras. Kuuluu huuto: "Camilla. Onko sulla yläkerran tyttöjen numeroita, koska niiden suihkusta tai jostain vuotaa kaikki vedet meidän suihkuun meidän suihkun katosta?" Meikä: O_o.. Ei oo numeroita ei. Noh eihän siinä, lopulta selvisi, että toi ei oo mikään uusi juttu ja sitä tapahtuu toisinaan. Lisäksi siitäkin on kerrottu eteenpäin, mutta mitään ei tapahdu. :D Antaa vuotaa vaan. Että näin täällä. Oon siis tänään flunssaisena myös hajoillut tälle toiminnalle täällä kaiken Suomen kaipuun keskellä. Huh huh ja voi. Ihanaa, Suomi odottaa minua! <3 :D
Voi huoh.
Flunssa se jaksaa olla seurana. Eikö tää voisi jo loppua? Toivottavasti edes matkapäivänä olisi parempi olo, koska nyt voin kertoa, että ei oo kauheen hyvä olo. Tässä pitäisi pestä vimpat pyykit ja pakkailla ne jutut mitä pystyy. Lisäksi pitäisi mahdollisesti vielä pyörähtää kaupassa ja sen sellaista. Tokihan myös sain viestiä viestinnän opelta, että osa tehtävistä puuttuu ja ne pitäisi rustata tänään tai huomenna. Että näin viimeisiä päiviä vietämme sitten Walesissa.. Johan nyt. :D
No mutta siinä päivän valitusosio. Nyt sitten jotain tosi syvällistä. :D Ei vaan, mut tuntien.. :P No anyway. Rupesin tossa pohtii, että mitä mää odotan Suomessa eniten. Tietysti, että näkee perheen ja ystäviä. Mutta myös sitä, että kaikkialla missä kuljet, niin ihmiset puhuu suomea. Ja jopa telkkarissa saatat kuulla suomea! Ja saat itsekin pistää aivot lomalle ja puhua suomea. :D Se on aika jännä miten toi suomi on vaan niin kiva kieli. :D Englanti on kivaa, mutta mää joudun ajattelee sitä puhuessa aivan liikaa. Ei meinaa kapasiteetti aina riittää. :D Tosin pystyn jo muodostamaan yksinkertaisia lauseita niin, ettei tarvitse liikaa miettiä, mutta eniwei :D
Kohta pitänee raahautua kaupungille viimoiset hommat hoitelee ja tehdä ne viestinnän tehtävät. Kyllä se tästä taas. Pääsee vaan Suomeen niin sitten on hyvä. :D Tsih. Nyt ei oo tuu mitään järkevää vaan jotain ihme houruja niin jätän kirjoittamisen taas myöhemmälle. TA DAA! Kuten täällä sanotaan. Palataan.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Lähtötunnelmia.
Lauantaina olisi lähtö edessä. Vimpat päivät on mennyt vähän sumussa flunssasta, väsymyksestä ja kaikesta muusta johtuen. Tosiaan luulin jo, että flunssa helpottaisi ja sitten pamahti ilmeisesti joku uusi pöpö taas päälle. Lievässä kuumeessa, kauheessa kurkkukivussa ja ihmeellises sumussa on tosiaan jännä elää. Aika vetämätön olo. Että saldo 4 flunssaa ja 1 mahatauti/3 kk.. Kiitos Wales.. :P :D
Sunnuntaina sanottiin heipat yhdelle suomalaiselle ja eilen hyvästeltiin Pinja. Aikamoista. Nyt oon täällä kämpil vähän niinku yksin ja pojillakin on menoa niin paljon, että yksin saan olla varmaan vikat hetket. Yksi suomalainen tuolla yläkerrassa tosin vielä on. :) Mutta saapahan pakata kohtalaisen rauhassa ja yrittää ahtaa tosiaan kaikki tavaransa laukkuihin niin, että ei mene ylipainoa mihinkään laukkuun.
Viimeinen harjoittelu päättyi tänään ja hyvää palautetta taas tuli. Nyt on tyhjä olo, koska on paluu Suomeen edessä ja toisaalta täytyy hyvästellä kaikki mikä on Walesissä tullut tutuksi ja muodostunut arjeksi.. Aika outoja fiiliksiä siis läpi käymme. Toisaalta on ollut mahtava reissu ja muistot jää aina elämään. :) Kiitos siitä kaikille, jotka on jollain tavoin ollut matkassa mukana täällä tai Suomessa. :)
Nyt yritän levätä, että pääsen oikeesti lauantaina koneeseen ja kivasti takas Suomeen sitten. :) Pakkailtu on pikkuhiljaa mikä on jaksettu ja sitä rataa. Eiköhän tää tästä. Ei mulla nyt oikein muuta ja päässä pyörii silleen, että täytyy mennä pötkölleen. Adios amigos ja palataan astialle taas piakkoin.
- Camilla
Ps. Näin just itikan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)