sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Terppa.

Nonni. Pikapäivitys vaan nyt. Oon siis päässyt turvallisesti Suomeen. Matka Bridgendistä aina Suomeen saakka meni aikalailla hyvin. Hieman sumussa ja välillä aika kipeä olin kyllä, mutta selvitty siitäkin. Lentoasemalla oli äiti ja iskä vastassa. Ajettiin Hämeenlinnaan päivystykseen ja sain samantien lääkkeet nielutulehdukseen ja kunnon kipulääkkeet. Jesh. Eli nyt olo jo hieman parempi. Tänään ajettiin Pieksämäelle ja nyt tässä torkun, yritän olla koneella ja katsoa Leijonien peliä. Taijjan päättää tän nyt tähän, mutta kunhan saan aikaiseksi niin kirjoitan vielä jonkilaisen tiivistelmän matkasta. Kiitos Taivaan Iskälle ja kaikille, jotka on muistanut! :)

- Camilla

perjantai 4. toukokuuta 2012

Apuva.

Nyt alkaa olla sellainen olo, että toivoo vaan olevansa jo Suomessa. Tosiaan tää flunssa taitaa olla aika raju ja nyt vaan kädet ristissä täällä ollaan, että huomenna pääsee lentämään Suomeen. Meinaa itku päästä jo, kun nielu on ihan tulessa ja lääkkeetkään ei vie kipua kokonaan pois. (Tää on sit avautumista ei valittamista..)

Onneksi huomenna tähän aikaan oon Heathrowlla ja 18.45 lähtee lento Suomeen. Huominen päivä voipi olla hieman rankka. Aamulla meen taksilla asemalle ja joko 8.25, 8.28 tai 8.55 junalla Bridgendistä Cardiffiin. Cardiffista lähtee bussi Heathrowlle 9.45 ja on perillä 12.50. Kone lähtee tosiaan 18.45, että jäähän siihen vähän aikaa palloilla, mutta onpahan ajoissa paikalla. Mutta suomalaisella sisulla ja rukouksin mennään huominenkin läpi!

Tänään en oo tehnyt muuta kuin pakannut, hieman siivonnut ja käynyt kaupassa. Lisäksi oon yrittänyt levätä, oon popsinut kipulääkkeitä ja jutellut hieman porukoitten kanssa. Ihanaa, että huominen on tulossa. <3 Mua saa muistaa rukouksissa, jos joku sattuu lukee tätä blogia tänään tai huomenna, että matka menis hyvin ja en tulis enää yhtään kipeämmäks. Kiitos murut. Palataan astialle.

- Camilla

torstai 3. toukokuuta 2012

Repeilyä.

Joo vielä pakko avautua tänään. :D Meidän kämppä on niin läppä, että nyt oikeasti on vaan pakko nauraa. Täähän on siis ihan homeessa. Kaikki suihkut ja keittiö ja kaikki. Silleen, että keittiössä jää osia käteen, jos menee vahingos koittaa joitain nurkkia tuolla. Siksi jätän väliin yleensä. No joo, mutta ei siinä mitään. Meidän pääoven lukko on rikki ja sitähän ei voi korjata. Lisäksi valot on reistaillut pari päivää uuden lampun takia. Noh huomautettiin ensiksi, että ne ei pala enää ollenkaan käytävällä. Korjattiin ja nyt niitä ei voi sammuttaa. Että näin. Noh eihän siinä. Mutta tänään illalla oli ehkä paras. Kuuluu huuto: "Camilla. Onko sulla yläkerran tyttöjen numeroita, koska niiden suihkusta tai jostain vuotaa kaikki vedet meidän suihkuun meidän suihkun katosta?" Meikä: O_o.. Ei oo numeroita ei. Noh eihän siinä, lopulta selvisi, että toi ei oo mikään uusi juttu ja sitä tapahtuu toisinaan. Lisäksi siitäkin on kerrottu eteenpäin, mutta mitään ei tapahdu. :D Antaa vuotaa vaan. Että näin täällä. Oon siis tänään flunssaisena myös hajoillut tälle toiminnalle täällä kaiken Suomen kaipuun keskellä. Huh huh ja voi. Ihanaa, Suomi odottaa minua! <3 :D

Voi huoh.

Flunssa se jaksaa olla seurana. Eikö tää voisi jo loppua? Toivottavasti edes matkapäivänä olisi parempi olo, koska nyt voin kertoa, että ei oo kauheen hyvä olo. Tässä pitäisi pestä vimpat pyykit ja pakkailla ne jutut mitä pystyy. Lisäksi pitäisi mahdollisesti vielä pyörähtää kaupassa ja sen sellaista. Tokihan myös sain viestiä viestinnän opelta, että osa tehtävistä puuttuu ja ne pitäisi rustata tänään tai huomenna. Että näin viimeisiä päiviä vietämme sitten Walesissa.. Johan nyt. :D 

No mutta siinä päivän valitusosio. Nyt sitten jotain tosi syvällistä. :D Ei vaan, mut tuntien.. :P No anyway. Rupesin tossa pohtii, että mitä mää odotan Suomessa eniten. Tietysti, että näkee perheen ja ystäviä. Mutta myös sitä, että kaikkialla missä kuljet, niin ihmiset puhuu suomea. Ja jopa telkkarissa saatat kuulla suomea! Ja saat itsekin pistää aivot lomalle ja puhua suomea. :D Se on aika jännä miten toi suomi on vaan niin kiva kieli. :D Englanti on kivaa, mutta mää joudun ajattelee sitä puhuessa aivan liikaa. Ei meinaa kapasiteetti aina riittää. :D Tosin pystyn jo muodostamaan yksinkertaisia lauseita niin, ettei tarvitse liikaa miettiä, mutta eniwei :D

Kohta pitänee raahautua kaupungille viimoiset hommat hoitelee ja tehdä ne viestinnän tehtävät. Kyllä se tästä taas. Pääsee vaan Suomeen niin sitten on hyvä. :D Tsih. Nyt ei oo tuu mitään järkevää vaan jotain ihme houruja niin jätän  kirjoittamisen taas myöhemmälle. TA DAA! Kuten täällä sanotaan. Palataan.

- Camilla

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lähtötunnelmia.

Lauantaina olisi lähtö edessä. Vimpat päivät on mennyt vähän sumussa flunssasta, väsymyksestä ja kaikesta muusta johtuen. Tosiaan luulin jo, että flunssa helpottaisi ja sitten pamahti ilmeisesti joku uusi pöpö taas päälle. Lievässä kuumeessa, kauheessa kurkkukivussa ja ihmeellises sumussa on tosiaan jännä elää. Aika vetämätön olo. Että saldo 4 flunssaa ja 1 mahatauti/3 kk.. Kiitos Wales.. :P :D

Sunnuntaina sanottiin heipat yhdelle suomalaiselle ja eilen hyvästeltiin Pinja. Aikamoista. Nyt oon täällä kämpil vähän niinku yksin ja pojillakin on menoa niin paljon, että yksin saan olla varmaan vikat hetket. Yksi suomalainen tuolla yläkerrassa tosin vielä on. :) Mutta saapahan pakata kohtalaisen rauhassa ja yrittää ahtaa tosiaan kaikki tavaransa laukkuihin niin, että ei mene ylipainoa mihinkään laukkuun.

Viimeinen harjoittelu päättyi tänään ja hyvää palautetta taas tuli. Nyt on tyhjä olo, koska on paluu Suomeen edessä ja toisaalta täytyy hyvästellä kaikki mikä on Walesissä tullut tutuksi ja muodostunut arjeksi.. Aika outoja fiiliksiä siis läpi käymme. Toisaalta on ollut mahtava reissu ja muistot jää aina elämään. :) Kiitos siitä kaikille, jotka on jollain tavoin ollut matkassa mukana täällä tai Suomessa. :)

Nyt yritän levätä, että pääsen oikeesti lauantaina koneeseen ja kivasti takas Suomeen sitten. :) Pakkailtu on pikkuhiljaa mikä on jaksettu ja sitä rataa. Eiköhän tää tästä. Ei mulla nyt oikein muuta ja päässä pyörii silleen, että täytyy mennä pötkölleen. Adios amigos ja palataan astialle taas piakkoin. 

 - Camilla


Ps. Näin just itikan.



torstai 26. huhtikuuta 2012

Walesiä ympäri ristiin rastiin.

Aivan loistava reissu takana Walesin rannikoilla ja keskiosissa. Eilen tosiaan palasin Bridgendiin ja olisin ollut niin valmis lähtemään takas Suomeen kaverin matkassa. Mutta kait täällä nyt tän vähän yli viikon vielä sitkuttaa. Tänään olin harjoittelussa taas. Karu paluu arkeen ja sitä rataa. Oon taas flunssassa, joten mielenkiintoinen päivä takana. Tosiaan saldo on: 3 flunssaa ja 1 mahatauti, että ihan hyvin silleen tähän 3 kk:n sisään, kun normisti nykyisin on ehkä se flunssa tai pari vuodesa.. :D 

Tänään tosiaan myös palannut arkeen ton englannin esseen suhteen ja jopa tulosta syntynyt, vaikka on pää taas täynnä räkää. Rupee olee nimittäin niin kiire ton esseen kanssa, että taitaa pari seuraavaa päivää olla pyhitetty nyt sen tekoon. Kasassa on tosiaan nyt 1786/2500. Ja nyt rupeaa todellakin tekemään jo tiukkaa, että saa mitään enää ulos päästään. Muutenkin tekisi mieli sanoa englannille nyt heipat hetkeksi ja puhua suomea ainakin viikko putkeen ilman taukoja.. Se ois jännä. :D No joo. Kuvittelen vaan mielessäni taas kuinka saavun Helsinkiin, meen sieltä porukoiden kanssa Hämeenlinnaan ja seuraavana aamuna Pieksämäelle ja ihmiset oikeesti puhuu mulle suomea koko ajan! <3 :D


No juu. Hei niin jonkunnäköinen tiivistelmä meidän matkasta piti tosiaan rustata, että saa hetkeksi pään irti tosta englannin esseestä. :D Eli:


Sunnuntai 22.4.

Aamu meni pakatessa ja englantia rustatessa. Kaveri saapui 14-15 aikoihin tänne vuokraamallaan autolla Heatrowsta. Otettiin hetki relasti ja suunniteltiin. Sitten aloitettiin matka rukouksin ja suunnattiin kohti Porthcawlia ja Swansea. Swanseassa pysähdittiin rannalla ja syötiin. Sitten mentiin Mumbayhyn (upea ranta/lahti Swanseassa) ja sieltä kohti Tenbyä. Ajomatkaan mahtui motaria, pikkuteitä, sadetta, auringonpaistetta, väsymystä ja hyvää mieltä. Tenbyyn saavuttiin joskus illalla ja täytyikin heti etsiä yöpaikka. Löydettiin aivan loistava B&B-talo kohtuuhinnalla. Huone oli ihan huippu ja se omistaja aivan huipputyyppi. Ilta meni hotellihuoneessa ja nukahdettiinkin sitten suhkot nopsaan.


Maanantai 23.4.


Aamulla aamupalaa. Kaveri tilasi normaalin aamupalan ja mä vähän isomman, kun ajattelin, että ne annokset on tosi pieniä.. Sain eteeni ehkä tarjottimellisen ruokaa sitten ja yritin väkisin ahtaa sitä naamariin. Oli pakko luovuttaa jossain vaiheessa. :D Aamupalan jälkeen "pyörittiin" kaupungille ja kierrettiin hieman Tenbyä. Ranta oli tosi upea. Fiilis oli niin kuin olis jossain välimerellises maas. :) Tenbyn jälkeen suunnattiin länsirannalle pikku Newportiin (ei siis siihen isoon mikä on etelärannalla). 
Randomilla sinne siis, kun ajateltiin, että siellä vois käydä kävelee rannoilla. Wuhuu. Ajettiin sinne ihan tajuttoman ihania pieniä maalaisteitä pitkin. Jonkunlaista vuoristoa mahtui myös matkalle. Newport oli tosiaan pieni mesta, mutta ne kalliorannat oli aivan loistavia! Niin kaunista! Käveltiin 4-5 kilsan lenkki rantakallioita pitkin ja kuvailtiin samalla. Aikaa saatiin menee 3-4 tuntia, joten tuli vissiin "vähän tosiaan kuvailtua".. :) Upeaa! 
Kävelyn jälkeen suunnattiin Aberystwythiin. Aivan upea kaupunki! Muistuttaa varmaan Nizzaa (vaikken oo siel ikinä ollutkaan :D). Tosi hieno paikka ja kaunis. Löydettiin pienen etsimisen jälkeen kohtuu edullinen B&B aivan rannan vierestä. :) Jee. Illalla haettiin take away intialaista. Oli ihan syötävää jopa mun mielestä, kun ei oltu aamupalan jälkeen oikeastaan syöty mitään. :D Hotellin ikkunat oli vähän jokerit, kun ne oli maalattu kiinni silleen, että oli jätetty vinot raot ikkunoihin (joku 5 cm), joten hieman viileätä oli alkuun ennen kuin tottu. :D Nukkumaan ja silleen sitten myöhemmin. :)


Tiistai 24.4.


Aamupala oli nam ja liikaa tuli taas syötyä. :D Sen jälkeen sitten suunnistettiin Tywyniin. Mentiin Talyllyn Railwayn järjestämään höyryveturikyytiin (tai jotain :D). Kohtuu edullinen ja hieno matka oli :) Kesti pysähdyksineen ees taas n.2,5 h. :) Wuhuu. Siisti sellainen vanhanaikainen höyryjunasysteemi vuoriston keskellä/vieressä. :) 
Sen jälkeen Dolgoch Falls. Ihanaa kävelyä metsässä jyrkissä tunnelmissa vesiputousten ja vuorten keskellä. Aivan ihana juttu. :) Otettiin rennosti, koska tässä vaiheessa oli viimeistään käynyt selväksi, että molemmilla on flunssa. :D Mutta tosiaan kuvattiin taas kovasti ja nautittiin olosta. :) Kannatti kävellä.
Kävelyn jälkeen hieman syötiin ja sitten lähdettiin ihania vuoristoteitä pitkin kohti Elan Valleyta. Vuoristossa päädyttiin tosiaan niin upeisiin maisemiin, että hihkuttiin vaan riemusta toisinaan ja toisinaan oltiin hiljaa. :) Elan Valleyhyn saavuttiin illalla. Yövyttiin Rhayaderissa, joka on kait Keski-Walesin vanhin kylä. Tosi nätti pieni kaupunki. :) Ja taas tosiaan löyty tosi kiva B&B paikka, jossa oli mukavat omistajat. :) Wihii. :)


Maanantai 25.4.


Aamupala oli vaihteeksi loistavaa. :) Sen jälkeen ajettiin sellainen "patoreitti" Elan Valeyssä. Jotain 20 mailia upeita maisemia ja matkan varrella jotain 4-5 törkeen ihanan hienoa ja isoa patoa. Meikä oli ihan fiiliksissä. :) Vanhoja metsiä, tundraa ja vuoria. Lampaita tottakai oli joka paikassa, kuten täällä melkein kaikkialla. :D Upeita kuvia saatiin toki. :) Käytiin myös toki info/turistipisteessä, josta ostettiin parit kortit ja matkamuistot. :) Käytiin vielä sitten kaakaolla Rhayaderissä vanhassa teekahvilassa. Ihana mesta. :) Sitten vähän kuvailtiin ja muuta ja lähdettiin kohti Brecon Beaconia. Ajettiin upeita teitä pitkin Breconin Beaconin läpi takaisin Bridgendiin. Oli hieno reissu. :) Illalla otettiin rennosti, syötiin ja käytiin vielä Bridgendin rannalla (Ogmore-By-Sea). Yöllä kaveri sitten lähti takas Heathrowiin ja minä jäin tänne nököttään. :)


Loistava reissu oli kaikinpuolin ja ihanaa johdatusta ja Taivaan Isän varjelusta koettiin koko matkan ajan. :) Kuvia laitan Faceen, kunhan oon tarpeeksi tehokas sellaiseen. Nyt on vähä flunssaolo ja enkku painaa päälle, joten jää kuvat vielä hetkeksi oman koneen arkistoihin. Nonni, mutta palataan taas astialle. :)


Ps. Oon aikalailla kypsä tulee jo Suomeen ja mulla on ikävä melkein kaikkea Suomessa! Ei mulla muuta. :D


- Camilla

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Odotusta!

 Odottelen ystävää saapuvaksi Bridgendiin. Lähti joitain tunteja sitten ajelee tänne Heathrowlta. :) Sitten alkaa matka kohti Walesin rannikkoja ja mitä nyt keksitäänkään. Niin siistiä! :) Äsken puhuin porukoitten kanssa Skypessä. Ikävä Suomeen ja kuitenkin siistiä lähtee tutustumaan lisää Walesiin. 1 viikko ja 6 päivää kotiinlähtöön. :) Vähän helpottaa ikävä, kun ees joku tuttu suomalainen on tulossa tänne. :) 

Pitää yrittää pakkailla ja kirjoittaa enkun esseetä tässä ennen kuin kaveri saapuu tänne. Sitten yritän unohtaa kaikki arkiset asiat ja nauttia Walesistä ilman ressiä. :) Hihi. :) Nyt yritän kuivatella mun eilen pestyjä vaatteita, että olis sitten vaatettakin reissuun mukana. :D Aika tiukille taas meinaapi mennä, kuten meikällä aina kaikki. :D Hieman viime tingassa liikenteessä ja sitä rataa. :D 

Tosiaan Suomeen saavuttuani menen suoraan Pieksämäelle viikoksi porukoille. 14.5. lähtien oon sitten Hämeenlinnassa. Että jos joku haluaa nähhä niin ottakaa sitten yhteyttä. Mä oon varmaan niin kujalla, etten tajua ihan kaikkea. :D Mä voin jo nyt kuvitella, että saan aikamoisen kulttuurishokin Suomessa, vaikka sinne onkin kiva palata. :D Toisaalta täällä olokin on ollut shokkeja täynnä. :D

Nyt mä ehkä lopetan, koska ei ole mitään fiksua asiaa. Mutta palaillaan taas, viimeistään kun reissu on ohi. Pitänee sitten laittaa taas jotain fiksua tänne. :D Adios amigos.

- Camilla

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pakko jatkaa vielä Suomi-ikävä-tekstiä. :D

Joo tosiaan. Tää päivä harjoittelussa meni taas kivasti, vaikka väsyneitä oltiin molemmat ohjaajan kanssa. :D Tykkään tosi paljon olla tuolla Porthcawlissa ja tänään ne taas kuskas mua ees takas, ettei oo tarvinnut busseistakaan maksaa. :) Myös meidän opettaja täällä päässä laittoi viestiä, että saan sumplia noi loput tunnit ja työpäivät itse kunhan ne käy mun harjoittelupaikalle. Kuulemma itse tiedän ne paremmin ja kyllä se varmasti totta onkin... :) 

Nyt ootan innolla, että ystävä tulee tänne ja pääsee vielä tekemään "viimeisein reissun" täällä Walesissä. :) Upeaa, että päästään autolla kulkemaan edes takaisin Walesia ja näkemään kaikki parhaat paikat. :) Tietysti aika ei oo ihan hirveästi, mutta kyllä siinä jo paljon ehtii näkemään ja kokemaan. :) Aloitin tänään jo pakkaamisen reissua varten. :D Ihanaa! :D Tässä just sumplataan autojuttuja yms. että ne on sit kunnossa, kun reissu alkaa! :)

Tänään oon muutenkin ollut ahkera. Ensimmäiseksi meni hermot tohon tiskivuoreen mikä tuolla oli taas. Joten tiskasin sen ja siitä tulikin hyvä mieli ja lisää intoa tähän päivään. :D Naisenlogiikka? Joo ja sitten tosiaan paketoin kivasti paketin ja postitin sen Suomeen iskälle ja äipälle. 8 kiloa sai siihen mukavasti tavarata mahtumaan. Hieman kallista, mutta onneksi isi on kiva. :) Halvemmaksi tuli kuitenkin tolleen pistää ylikilot Suomeen, kun muuten laukku olis ollut niin painava, että bussissa olisi joutunut maksaa sakkoa ja koneeseen se ois mennyt lentorahtina.. :D Sitä olis muutenkin varmaan ollut tosi kivaa raahata niin täytenä.. :D

Tänään olen myös siivoillut  ommaa kämppääni. Pyyhin oikein pölyjä ja pesin lavuaarin ja kaikkea kivvaa.  Oon myös järjestänyt tän huoneen, että sitten kun kotiinlähtö koittaa niin on helppo pakata tavarat kassiin. :) Aaws. Puhuin tänään iskän kanssa puhelimessa ja eilen iskän ja äitin kanssa skypessä, niin jo vähän tuli taas sellainen olo, että Suomi tekisi terää tähän väliin. Mutta kyllä sinne tässä vielä pääsee! :D N. 2 viikkoa ja 2 päivää! Ei paha! :D 

Mää lähden täältä varmaan viimeisenä samoihin aikoihin yhen toisen suomalaisen kanssa, joten haikeita on vikat päivät täällä sitten siinäkin mielessä. Toisaalta siinä on pari päivää aikaa vielä kierrellä itsekseen ne paikat mitä tässä lähistöllä haluaa nähdä. :) Lauantai-aamuna sitten suunta Cardiffiin ja sieltä bussiin. Oon lentokentällä jo 12.50 aikataulun mukaan ja lento lähtee tosiaan 18.45, mutta onpahan siinä sitten aikaa ihmetellä. :D


Lisäksi tänään sain tehtyä enkun esseetä eteenpäin. 1011 sanaa on nyt kasassa. :) 2500 olis siis oltava tai no +-10 prossaa suuntaan jos toiseen niin ei se nyt niin paha ole. :D HUOH. Mun kielioppi on kyllä niin kauheaa, että ei terve. Mutta ei se siitä sekunnissa paremmaksi muutu, joten onnea tehtävän tarkastajille. :D


Lisäksi oottelen jo MM-kisoja! Aika siistii, että missaan alusta vaan yhden pelin ja sit jo näänkin aikalailla kaikki muut, jos jaksan sen kortin hommata.. Vai näkyyköhän ne kaikki ilman korttia? En tiedä, mutta enivei.. Ainakin kuuntelen ne radiosta! :D Jooh.. 


Nyt varmaan lopetan kouhottamisen tältä illalla. Mutta oon nyt ihan täpinöissä tosta 4 päivän reissusta ja sitten viimehetkistä täällä ja lähestyvästä kotiinpaluusta! :) Whihii. Öitä.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Arkea ja ikävää.

Hei taas immeiset! :) Täällä tosiaan ollaan jo aikalailla kotiinpaluu fiiliksissä. Oon nauttinut jokaisesta viikosta täällä, mutta silti jo tuntuu siltä, että on aika palata kotiin. Yksi meistä suomalaisista lähti jo Eurooppaan kiertelee ja sieltä sitten suoraan kotiin, joten mussakin se laukas sitten koti-ikävän. :D 

Ja mun hermot on hieman riekaleina toisinaan, kun ei ole omaa kämppää täällä. Tykkään mun kämppiksistä paljon, mutta joskus olisi ihanaa, kun saisi päättää kaikista asioistaan itse! :D Jos ei vaikka huvita tiskata ja siivota omia jälkiään heti, voi vaan jättää asiat roikkumaan. Täällä on kuitenkin yritettävä ajatella muitakin! Lisäksi muut voivat jättää tiskit roikkumaan pöydille moneksi päiväksi ja olla meluisia ja riehua, kun siltä tuntuu. :D Ei se ihan helppoa oo tässä vaiheessa enää palata tällaiseen yhteisöön, kun 6 vuotta on asunut poissa kotoa. :)

Toinen asia mitä kaipaan on hiljaisuus. Se tunne, kun saat vaan olla ja lojua ja kaikkialla on hiljaista. Täälläkin se onnistuu joo, mutta yleensä silloin, kun sitä eniten kaipaa, joku kämppis laulaa tai joku muuten vaan remuaa jotain. Ja oma vessa <3 Ai, että mä rakastan mun omaa vessaa. <3 Samoin mun omaa suihkua. <3 Aina tulee lämmintä vettä eikä se oo missään verkkovirrassa. <3 Lisäksi on ihanaa, kun saa itse määritellä päivän aikana mitä tekee milloinkin, eikä tarvii ottaa ketää muuta huomioon. (Tää ei oo sit millään pahalla kellekään, mutta mä oon vaan vähän itsekäs joskus! :))

Lisäksi kaipaan kaikkia ihmisiä Suomessa ihan hirvittävästi. Perhe <3 On ihan outoa, etten oo soittanut joka päivä äitille moneen kertaan. On ihan outoa, etten oo nähnyt iskää ja äitiä yli kuukauteen. Siskoa ja veljeäkin on ikävä. Siskon kanssa oon onneksi nähnyt täällä hieman yli kuukausi sitten kuten porukoidenkin, mutta ei se oo sama kuin näkisi sen luonnossa. Pikkuveljeä en ole nähnyt ollenkaan täällä oloaikana ja puhunut puhelimessa ehkä 3 kertaa sen kanssa. Ja muitakin ihmisiä on ikävä. Mulla on ikävä Suomen luontoa, vaikka rakastankin Walesin luontoa. Mulla on ikävä sitä, että voit mennä kauppaan ja töihin ja ne oikeasti puhuu sulle SUOMEA siellä. Wuhuu. En tiedä osaanko enää itse puhua suomeksi yleisillä paikoilla. :D

Kuitenkin oon päättänyt nauttia myös näistä viimeisistä viikoista täällä. Harjoittelua on jäljellä vielä epämääräinen aika johtuen ton meidän tän paikan vastaavan opettajan sekoiluista.. Noh onhan sillä paljon hommia, mutta hieman aina jännittää noi sen tempaukset. :D Hieman on ressannut, että miten tää järjestyy, mutta oon itse jo järjestänyt itselleni harjoittelupaikat silleen kivasti, että sen tarvitsee vaan hyväksyä ne. :D Tää viikko menee siis tuolla Porthcawlissa (n.10? mailin päässä Bridgendistä oleva aivan upea rannikkokaupunki). Ja seuraavalla viikolla siellä ollaan sit torstai ja perjantai näillä näkymin ja vikalla viikolla vielä 3 päivää. :) Lisäksi luvassa on vielä reissua Cardiffiin ja Länsi- sekä Pohjois Walesiin suomalaisen ystävän kanssa. :) Huippua.

2 viikko ja kolmisen päivää on aikaa jäljellä täällä. 5.5.12 on lento takaisin Suomeen klo 18.45 tätä aikaa. Buukkasin jo ittelleni junan Cardiffiin ja bussin Cardiffista Heathrow´lle. Tänään kävin myös ostamassa pahvilaatikon, johon mahtuu 5-6 kiloa tavaroita. Pitää laittaa ne huomenna menemään kohti Suomea. :D Mullahan oli pientä ylipainoa laukuissa jo Suomessa, saati sitten nyt, kun on ostellut kaikkea. Onneksi porukat vei jotain mukanaan kanssa, kun ne kävi Lontoossa. :D (Ikinä en pakkaa/ostele liikaa tavaroita). Suomeen saavun 23.40 tienoilla Suomen aikaa. Ootan jo sitä fiilistä, kun pääsen lentoasemalta tavaroiden kanssa ja porukat on odottamassa mua siellä. <3 Ootan myös sitä, että nään siskon ja veljen ja myös muitakin ihmisiä. <3 Mums. <3


En olis uskonut, että näin kova ikävä pääsis yllättään, mutta niin se vaan kävi. Onneksi näin loppuajasta vasta ja nyt on mukava odottaa kotiinpaluuta. :) Lisäksi mä todellakin odotan jo ihan fiiliksissä Vapiksen kesäjuhlia. :) Niin siistii, että ne on Hämeenlinnassa ja pääsee itse mukaan järkkäilee niitä ja vapaaehtoiseksi sinne hommiin sitten. :) Jee jee Jeesus on jees, vai miten se lastenlaulu nyt menikään. :)


Mun harjoittelut on kaikki mennyt hyvin ja tää paikka missä nyt oon, on tosi hyvä. :) Upeaa olla siellä upeissa maisemissa upeiden ihmisten keskellä. :) Lisäksi bussimatka kämpille pitemmän kaavan mukaan, on aivan uskomaton. :) Menee maaseudun halki välillä kylien poikki, välillä metsässä, välillä korkealla ja välillä laaksoissa. Aivan mahtava. :) Melkein harmittaa, että on vasta kerran tarvinnut käyttää bussia. :D Mutta ihana, että ne kuskaa mua ees takaisin aina kun mahdollista. :)

Suomessa ahdistaa ajatus hammaslääkäristä, joka on 14.5. Viimeinen viisaus lähteepi sitten, kun jouduin sen ennen matkaa siirtämään flunssan takia. Lisäksi noi koulutehtävät on saatava tehdyiksi, yksi tentti tentittyä ja paneuduttava urakalla opinnäytetyöhön. Työt aloitan 18.5. KHKS:ssä 6A:lla. Hieman pelottaa sairaanhoitajan sijaisuus, mutta kyllä mä sen hoidan hyvin, koska päätin niin! :) Ajattelin myös valmistua joulukuussa, joten aion hoitaa koulunkin kunnialla läpi! :D


Nyt mun on pakko kiiruhtaa nukkumaan. Kiirettä täällä onkin pitänyt jotenkin koko ajan, vaikka ei vältisti mitään teekkään. Se on ehkä toi englannin kielinen essee mikä ahistaapi nyt. 485/2500 tehtynä, joten viidesosa vasta tehtynä. Mutta senkin aion tehdä 30.4. mennessä! :) Mutta joo, tänään oli kauheasti asiaa! :D Palaillaan taas, kun sitä tulee lisää. :) Moikka. Posio vaikenee

- Camilla

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Dublin.

Viime viikolla tosiaan flunssa oli riesana. Siitä huolimatta sain viime viikon harjoittelun suoritettua kunnialla läpi. Nyt jännitän huomista, koska en oo ihan varma millainen mun uusi harjoittelupaikka on ja pitääkö se sisällään lääkärinvastaanottoa vaiko kotisairaanhoitoa. (Meillä ei tosiaan toi tiedotus ole täällä aina parhainta..) Mutta 4 päivää siellä olisi edessä. Tiedän sentään, että mihin ilmestyn huomisaamuna, joten se on jo paljon. :D

Tosiaan hieman ongelmia ollut saada vastauksia joihinkin kysymyksiin harjoittelun ja muiden suhteen. Suomessa sanotaan, että kysykää Bridgendin yhteyshenkilöltä, mutta se ei aina vastaa kauhean nopeasti meidän sähköposteihin. Mutta on sitä ihan hyvin selvitty näinkin, joten.. :D

Mutta niin. Dublinissä tuli tuossa käytyä. :) Olipas meillä aika kiva reissu. Perjantaina 6.4. klo 7.40 meidän juna lähti kohti Creweä. (Ehdin hajottamaan mun "kauppakassilaukun" jo Bridgendin asemalla, mutta onneksi aseman täti antoi mulle pari muovipussia. :D)  Siellä vaihdettiin junaa, joka lähti kohti Holyheadia. Siellä sitten noustiin lauttaan. Dublinissä mentiin bussilla meidän hotelille. Perillä oltiin noin klo 18-19 maissa. Suhteellisen pitkä matka siis oli kaiken kaikkiaan. Matkalla oli kuitenkin niin paljon nähtävää, että ei se niin pahalta tuntunut. :D Kaikki paikat oli Dublinissä kiinni. Hotellin ravintola oli ainoa paikka mistä saatiin syömistä, joten käytiin siellä syömässä. Ilta meni oikeastaan kokonaan hotellilla.

Lauantaina 7.4. syötiin erittäin hyvä aamupala. Meillä oli koko päivä aikaa kiertää Dubliniä. Käveltiin ensiksi edes takaisin ja yritettiin Pinjan kanssa kuvata kaikki mahdolliset nähtävyydet. (Lue: muistutettiin ehkä hieman turisteja.. :D) Käytiin vierailemassa Guinnesin tehtaalla. Kohokohtana oli, kun pääsi ylimpään kerrokseen. Sieltä oli huimat näköalat koko kaupunkiin. Muutamat matkamuistot tuli myös ostettua. Sen jälkeen mentiin takaisin kaupungille kiertelemään. Syötiin myös hieman pikaruokaa. Se oli ehkä jotain japanilaisia nuudeleita tai jotain. Maku oli erittäin mielenkiintoinen ja puolet kyllä jäi syömättä, mutta tulipahan maistettua. :D Sen jälkeen suunnattiin shoppailemaan. Siinä meni iltapäivä rattoisasti. Hotellille palattiin lepäilemään hetkeksi ja sitten mentiin vielä illalla uudestaan kaupungille.

Sunnuntaina 8.4.syötiin jälleen erittäin hyvä aamupala. Sen jälkeen suunnattiin poikien kanssa kävelylle ja käytiin pyörähtämässä kaupassa. (Kaupan edessä oli ehkä mua vähän nuorempi poika kerjäämässä kippo kädessä. Aika karua. Muutenkin tuolla Dublinissä näkyi aika monta ihmistä kerjäämässä tai kadulla nukkumassa.) Kaupan jälkeen suunnattiin takaisin hotelille. Aika pian jo lähdettiin sitten taksilla kohti satamaa. 14.30 lähti lautta Holyheadiin. Matka kesti parisen tuntia ja juna kohtia Creweä lähti klo 17.30. Junamatka meni nopean hitaasti ja Crewessä vaihdettiin Cardiffin junaan. Cardiffissa meidän olisi pitänyt joutua odottamaan tunti seuraavaa junaa Bridgendiin, mutta meidän junan ollessa ajoissa ja Bridgendin aikaisemman junan myöhässä, me päästiinkin jo heti seuraavaan junaan. Bridgendissä käytiin hakemassa burgerit KFC:ltä ja painuttiin nukkumaan kämpille.


Tänään oli aika väsynyt olo, mutta oli hieno ja mieleenpainuva reissu, joten ei sen niin väliä. :) Maisemat olivat myös sellaisia matkanvarrella, että niitä on hankala edes sanoin kuvailla. :) Maaseutua, kallioita, jokia, metsiä, eläimiä yms yms. :)


Pakko vielä kertoa millaisia unia on mm. nähnyt. Eli aika paljon oon nähnyt unia kaikista suomalaisista ystävistä, tutuista ja jopa entisistä naapureista sun muista. Lisäksi parhaimpia on ehkä ne unet, joissa ajan Suzukilla (kaikki varmaan tietää mun "joka tytön ruispuuron värisen unelman" <3) jossain Padasjoen/Jämsän kohdalla kohti Pieksämäkeä kotiin äitin ja iskän luokse. Että voin kertoa, että viime viikon aikana ikävä Suomeen yllätti toden teolla. Toisaalta täällä on ihan kiva olla, mutta kaikki ihmiset ja tietty Suzuki on Suomessa, joten ei se paha oo sinnekään palata. :) Laskeskelin tuossa, että täällä oloa on jäljellä n. 3 viikkoa 5 päivää. Aika on mennyt tosi nopeaan ja varmasti menee noi vikat viikotkin tosi nopeasti, mutta kyllä sitä on matkalta varmasti aika loistavaa palata kotiinkin. :)


Nyt mun on pakko mennä nukkumaan, että herään aamulla ajoissa kävelemään harjoittelupaikalle. :) Mutta palaillaan astialle taas. :) Lauantaina mennään mahdollisesti Swansean lähelle vaeltamaan sellainen upea maisemareitti rantoja pitkin. :) Muuten ei vielä tälle viikolle ole pahemmin suunnitelmia. Nyt öitä. :)

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Vihdoin taas saan jotain aikaiseksi.

Onpas tullut taas laiskoteltua tän blogin suhteen. Alkaa olemaan kait jotenkin itelle asiat niin arkisia ja kiirettä on vähän kanssa pitänyt, niin ei ole tullut kirjoiteltua sitten tännekään. Yritetääs taas ryhdistäytyä. :)

Mjoo. Flunssa tosiaan iski tossa päälle taasen. (2 flunssaa ja 1 vatsatauti, hyvä saldo 2 kk:n sisään.. :D) Eilinen meni saikulla, mutta tänään on vakaa aikomus lähteä harjoitteluun. Onhan se ainakin yritettävä jaksaa sekin hoitaa. Muutenkin pääsiäisen takia lyhyt viikko ni sais tehtyy edes noi 3 päivää tossa. :)

Täällä tosiaan perusarkea nyt elelelty. Harjoittelua, kavereita ja jotain pieniä reissuja heitetty. Esimerkiksi Swanseassa käytiin. Tosi upea kaupunki tossa n. 30-40 minuutin junamatkan päässä. Sellainen rauhallisempi kuin esimerkiksi Cardiff. :) Ja aivan mielettömän upea ranta sieltä myös löytyy. :) Siellä oli kiva tepastella ja keräillä vähän simpukoitakin matkaansa. :)

Lisäksi käytiin tossa 5 mailin päässä olevalla Oggmore Beachillä. Sekin on mielettömän upea paikka, johon on ehdottomasti päästävä uudestaan kävelee ja kuvailee! :) Eikä oo ees kauhean kaukana, sinne saattais jaksaa kävellä ja kait sinne bussejakin kulkee. :) Tosiaan tuli sitten polvia myöten kahlattua Atlantissakin jo. :) Hieman vielä viileää vettä, mutta suunnitelmis on käydä uimassa viimeistään toukokuun alussa ennen lähtöä. :D 

Mitäs tänne muuta. Noh ainakin sinäänsä ikävä Suomeen kasvaa koko ajan, että oon ollut patalaiska ettimään seurakuntaa täältä. Ehkä se on vähän ollut sellaista pelkoakin, että minkähänlaisia seurakunnat täällä on ja vaikeutta potkia itteensä persuksille. Eli uskovia ihmisiä on puuttunut ympäriltä sinäänsä ja rupeaa oikeasti olemaan tosi ikävä kaikkia kavereita ja ihmisiä seurakunnassa. Samoin Jumalaa ikävöi jotenkin koko ajan vaikka onhan se tossa vieressä koko ajan. :) Lisäksi sellainen seurakunnan yhteys on se mitä kaipaan koko ajan. Oon oppinut arvostaa taas ihan uudella tavalla sitä henkeä mikä meillä esim. Hämeenlinnan Vapiksella on. Siellä on ihmisiä, koti ja perhe.


Mutta oikeastaan tässä on enää kuukausi ja risat jäljellä ja sitten Suomi taas kutsuu. Luulen, että aika menee tosi nopeasti ja pian jo huomaan olevani Suomessa. Kesäjuhlainnostuskin alkaa jo kasvaa kovasti! Ihanaa, että ne on tänä vuonna Hämeenlinnassa! :) Ja tosiaan on mulla ihan kotia ja perhettäkin ikävä. :) Onneksi näin äitiä, iskää ja siskoa silloin Lontoossa. Mutta esim. pikkuveljen ääntä oon kuullut vaan kerran tai pari puhelimes, kun menee aikataulut vähän ristiin kellonaikojen ja sen armeijan takia. Mutta kyllä sitäkin sitten kohta näkee taas. :)


Ai niin ja hei ollaan suomalaisten kanssa menossa Pääsiäisenä Irlantiin! :) Aika siistii! :) Perjantaiaamuna lähtö junaan ja siitä sitten laivaan. :) Sunnuntai-iltana sitten paluu takaisin tänne. Mutta tosi siistii kyllä päästä Irlantia katseleen. :) Elän toivossa, että siellä olisi jonkilainen Pääsiäismessu jossakin. Olisi siistiä päästä sellaista seuraamaan, vaikka voi olla aika erilainen kuin Suomessa, kun Irlanti on tosiaan katolilainen maa. :) Ja muutenkin on kyllä siistiä nähdä millainen mesta se Dublin on. :)


Nyt myöhästyn taas kohta harjoittelusta, että mentävä on, mutta yritän palailla asiaan taas mahdollisimman nopeasti. :D Heissan tältä erää. :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Lontoo ja kaikkea muuta. :)

Anteeksi taas. On hieman vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Täällä on niin paljon kaikkea tekemistä ja kun asuu muiden kanssa yhdessä, niin tuntuu että se vie tosi paljon huomiota ja tulee sitten hengailtua ihmisten seurassa enemmän kuin jaksaa keskittyä omiin asioihinsa ja tekemisiinsä. Puuttuu sellainen oma rauha aika useasti ja on vaikeata keskittyä sitten mihinkään. Oon siis aika innoissani ajatuksesta, että Hämeenlinnassa mua odottaa oma kämppä ja rauha ja yksityisyys. :D Vaikka mun kämppikset on tosiaan ihan mahtavia ja ihania ihmisiä ja kaikki muutkin täällä, mutta oma rauha on niin kova sana toisinaan. Mun nettikin yleensä toimii vaan täällä keittiössä tai olohuoneessa, joten.. :)


Sitten vähän kuulumisia. Eli mä lähdin täältä Bridgendistä 8.3. aamulla pienten vastoinkäymisten jälkeen taksilla kohti juna-asemaa, josta nousin Lontoon Paddingtoniin lähtevään junaan. (Lue: Menin sairaalalle raahaten kaikkia tavaroita ja yritin sata kertaa nostaa rahaa sekä koneesta että kassalta. Ei toimi. Otin taksin ja mentiin keskustaan ja yritin nostaa rahaa, ei toimi. Paniikki nousi, että onkohan mulla käteistä maksaa taksi. Noh onneksi oli. Ei käynyt noloja. :D Taksikuskin tyttö oli muuten ollut Suomessa pari vuotta sitten ja oonkin tavannut sen tytön kerran täällä. :D Tällainen btw tähän väliin.)

Pääsin tosiaan junaan ja aloitin matkan kohti Lontoota. Matka meni hyvin onneksi ja sitten olinkin jo Paddingtonissa, jossa porukat ja Jossu odottelikin asemalla. Aika nostalgisia fiiliksiä nähdä yhtäkkiä porukat ja sisko täällä, kun on ollut sinäänsä ihan eristynyt Suomen ihmisistä. Aaw.


Eka päivä Lontoossa otettiin iisisti, koska nää oli ajanut yöllä Hesaan ja hypännyt koneeseen tunnin yöunilla. Itte tosiaan olin vielä 3 aikaan edellisenä yönä hereillä (tätä aikaa) ja soittelin porukoillekin vielä ja kaikkea. Että hieman taisi olla jännitykset päällä. :D Eli tosiaan mentiin hotellille suoraan ja päästiin hetkeksi lepäämään. Sitten jo etsiittiinkin ravintola, jossa syötiin aika kököt fish&chipsit. Sen jälkeen hieman käveltiin ja kierreltiin ympäri Paddingtonia ja leikittiin turisteja. Väsymys alkoi painaa itse kutakin, joten me kaikki neljä vanhusta löydettiin itsemme nukkumaanmenossa jo puoli yhdeksän aikaan illalla tätä aikaa. :D

9.3.
Aamulla oli ihan suhkot virkeä herätys sitten ja mentiin kokeilemaan hotellin aamupalaa. Aika englantilaista etten sanoisi. Munia, pekonia, papuja, tomaattia, makkaraa, paahtista, marmelaatia, weetabixejä, cornfleiksejä ja kaikkea sellaista. :D Maha tuli ainakin täyteen. Sen jälkeen ostettiin asemalta päivän TravelCardit ja hypättiin keskustaan menevään bussiin. Turisteina sitten mentiin heti yläkertaan (ihanat doubledekkerit <3 ) kuvailemaan ja pällistelemään Lontoon elämätä. (Lue: maalaiset/japanilaiset turistit liikenteessä. :D) Ajeltiin keskustan läpi ja nähtiin siinä ainakin Piccadillyt sun muut basicmestat. Ja tosiaan bussilla mentiin aina Liverpoolin asemalle asti, jossa pysähdyttiin miettimään, mitä tehtäisiin. 

Todettiin kaiken olevan niin kallista, että katsellaan mieluummin vain ulkoa päin turistikohteita. Niinpä me sitten tsiigattiin ja kuvattiin St. Paulin Katetdraali ulkoapäin ja pyörähdittiin eteisessä vähän fiilistelemässä. Sen jälkeen kierrettiin Nelsonin patsas, Westminster, Iso Pena (Big Ben) Westminster Abbey ja sen vieressä oleva toinen kirkko ja kuvattiin London Eyeta ja muuta. Kahvillakin käytiin turistienkiskontamestassa, jossa tosin oli hyvät kahvit ja croisantit. :D

Näiden jälkeen päätettiin lähteä Madame Tussausta tsekkaamaan. Hintaa oli silläkin, mutta se oli ainut mesta mihin mentiin sisälle, joten se sallittakoon. :D Se oli tosi huippu mesta! Aivan mielettömän aidon näköisiä nukkeja suurin osa, joukkoon toki mahtui muutama floppikin. Siinä sitä oli kuvaamista, kun olihan se pakko oma pärstä saada kuvaan monen julkkiksen kanssa. :D

Nyt muuten alkaa vanhuus iskemään, koska menee sekaisin, mitä tehtiin milloinkin. :D Hmm. Okei, nyt taas kartalla. Eli noiden jälkeen syötiin hieman ja suunnattiin kohti Buckinhamin palatsia. Siinä sitä olikin töllistelemistä, että värähtääkö vartijoiden naama. Yksi ainakin hieman huojui, mutta onneksi reppana pääsi sitten vähän jaloittelemaan, kun vaihtoivat kait vahtia. :D 

Siinä pihalla on myös kohtalaisen hieno suihkulähdekyhäelmä, jonka edessä tuli muutama aika randomijokerikuva otettua. :D Hieman myös turistikrääsää tuli ostettua. Illalla oltiinkin aika väsyneitä ja iltapalaksi nautittiin vain patonkia ja metukkaa ja vettä. Nam. Sitten jo taas mentiinkin nukkumaan. :D

10.3.
Aamulla mentiin porukoiden, Jossun ja Jossun ystävän Danan kanssa Camdeniin metrolla. Metrotouhu oli suhkot randomia ja ei kyllä ilman Danaa oltaisi osattu suunnattu niillä himskatin eri linjoilla. :D Camden oli aivan loistava mesta! Vähän kallista sielläkin, kuten muuallakin Lontoossa, mutta ihana meininki! Siellä oli hyvä kierrellä ja kaarrella ja käydä yhdessä Lontoon miljoonasta Starbucksista.

Sen jälkeen suunnaksi tuli Oxford Street. Aika messevä ostosmesta sekin, mutta vähän mun rahapussille epäsopiva, etten sanoisi. :D Mutta hieno kokemus oli siellä tallustella ihmisten seassa. Subwayssa käytiinkin sitten syömässä, mutta voi terve, että siellä oli kyllä käynyt just ennen meitä lauma pikkupossuja sotkemassa, joten päästiin siivoomaan pöytä ennen kuin istuttiin. :D Hyvät oli pöperöt kuitenniin.


Sittenpä taas lagii, joten mietitääs. :D Elikkäs riehuttiin jottain vielä siinä ja sitten mentiinkin syömään vähän pastaa italialaiseen. Sitten mentiinkin jo oikeastaan pienen lenkin kautta takaisin hotellille.

Nukkumaan ajoissa meni muut, mutta toki mä kuhkin vähän sitten myöhempään ja yritin saada netin toiminaan, mutta meidän bunkkerihuoneessa, se oli vähän hasardia toimintaa toisinaan. :D Ai niin ja tosiaan meitä hieman valvotti se, että meidän ikkunan alla miehet korjaili spoileria ja puhuivat hirveen kovaan ääneen sekä polttivat tupakkaa niin, ettei turistien tarvinnut paljoa nukkua. :D Hiljeni ne sitten jossain välissä sentään. :)


11.3.
Aamulla aamupalan jälkeen mentiin kävelylle HydeParkkiin. Speacher´s Cornerissa ei ollut harmi kyllä elämää, mutta tulipahan sekin tsekattua. Käveltiin sitten puiston läpi toiselle puolelle. Puiston keskellä on kiva lätäkkö, jossa on muuten aikamoinen kokoelma eri lintulajeja ja tuli aika montaa kuvaakin sieltä otettua. 

Lisäksi kierrettiin Dianan muistomerkki ja sitten joku ihan siisti Albert´s Monument. Sen jälkeen syötiin picniclounas Kensigton Gardenissa. Aaw. Aika legendaarista toimintaa. :) Näiden jälkeen suunnattiin kohti Harrodssia. Tokihan sitä oli sielläkin käytävä. Sisälle päästäkseen täytyi täyttää tietyt pukeutumiskriteerit ja vahtimestarit ovella kyyläsivät ainakin meitä hieman pitempään. :D (Tai sitten se vaan tuntui siltä.) 

Noh anyway oli siisti paikka, mutta ei edes muovipussiin ollut varaa, joten ei tullut sitten mitään ostettua. :D Eräs laukku oli ihan kiva, mutta hintaa 2000 puntaa. Samoin yhtä yöasua katsottiin, niin hinta vaivaiset 1200 puntaa. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että miten paljon joillakin on rahaa ja miten vähä sitä joillakin on köyhissä maissa.. 

Wc oli kohtalaisen tyylikäs. Ei siinä muuta, mutta sieltä tuli tyyppi ohjaa sut koppiin ja jokaisen jälkeen tarkastettiin wc:n siisteys. Onpahan nyt sitte ees se Harrodssilla testattu, kun ei mitään ostettu. Harrodsin jälkeen nähtiin Dana ja mentiin koko porukka Luonnontieteelliseen museoon. 

Sinne oli ilmainen sisäänpääsy, joten se oli kuin ammuttu täyteen ihmisiä. Ihmisillä alkoi paniikin oireita olla jossain vaiheessa, kun ei päässyt liikkumaan eteenpäin, mutta kyllä se siitä sitten meni. Tuli nähtyä mm. dinoja ja sinivalaan luut. Hyvät on koot. 

Pieni päänsärky sitten iski päälle ja kahvin kautta mentiinkin ulos ja siitä edettiin bussilla eteenpäin. Kierrettiin sellainen reitti, joka meni keskustan läpi Tower Bridgelle ja sieltä vaihdettiin toiseen bussiin joka kierti Thamesin toista puolta sitten. Sillä mentiin sitten keskustaan takas ja käytiin vaihteeksi Starbucksissa kahvilla. :D


Illan edetessä lähdettiin takaisin hotellille päin lepäämään hetkeksi. Lepäämisen jälkeen käytiin syömässä skottilaisessa pihvitalossa ja syötiin kyllä hyvät pöperöt taas. Sitten pienet korttelin kiertelyt vielä päälle ja nukkumaan. Aika jees päivä. Paljon nähtiin pienessä ajassa. :)


12.3.
Aamupalaa taas englantilaisen kaavan mukaan. Sitten pakkailua ja huoneen luovutus. Jätettiin tavarat vielä kuitenkin hotellille säilytykseen ja lähdettiin ottamaan viimeiset kuvat, kiertelemään Paddingtonia ja ostamaan viimeiset turistikamppeet. Sen jälkeen vaan hengailtiin ja haettiin tavarat. Mun juna lähtikin sitten jo paikallista aikaa 13.45 takas Bridgendiin ja porukat ja Johanna siinä samalla sitten meni junalla Heathrow´lle. Jätettiin hieman haikeat jäähyväiset, sillä jokainen olisi varmasti mielellään jäänyt vielä hetkeksi viettämään yhdessä turistiaikaa Lontooseen. Jos joku joskus tarvitsee hyvää hotellia, kätevästä paikasta, niin Cardiff Hotel Paddingtonissa on tosi hyvä ja hyvällä paikalla! :) TravelCard on myös kätevä systeemi, jos ei halua tutustua hieman monimutkaisempaan Oysteriin. :)


Pari päivää menikin sitten palailla taas tähän arkeen. Pieni ikävä Suomeen jäi kaihertamaan, joka nyt on jo taltutettu. Mutta tosiaan rankka työ auttaa hyvin keskittymään johonkin muuhun. :D Eli tein tosiaan heti seuraavana päivänä 14 tunnin päivän ja sitten seuraavina 3 päivänä 9 tunnin päivät, joten siinähän sitä sitten muistui taas arki mieleen. :D


Viikonloppuna Wales voitti rugbyturnauksen ja GrandSlamin, joten lauantaina sitä peliä sitten oltiin katsomassa ja sitten illemmalla oli mukavaa yhdessäoloa kämppisten ja muiden uusien tuttujen kanssa. 


Tänään tosiaan aloitin viikon mittaisen harjoittelun Pendressä. Se on vanhusten päiväsairaala, jonka toiminnasta en ihan vielä päässyt jyvälle. Kuitenkin sen verran tajusin, että sinne tulee vanhuksia kotoa ja joskus muilta sairaalan osastoilta. Niille tehdään perustutkimuksia ja sitten joitain muita tutkimuksiakin sekä kuntoutetaan samalla kaikin puolin. Tänään mm. olin mukana selkäydinpunktiossa. Se on toki tuttua puuhaa Suomesta, mutta olihan se hyvä vertailla tehdäänkö se täällä samalla tavalla. Tosi mukavan oloinen paikka ja ihmiset ja sopivan kiireisen rentoa toimintaa mun makuun. :) 


Nyt täytyy mennä katsomaan vähän leffaa suomalaisten kanssa ja sitten äkkiä nukkumaan, että pääsee huomenna taas töihin. :D Pinja teki tänään pannaria ja sitä tossa äsken popsittiin. :D No joo, nyt tosiaan leffaa ja nukkumaan. :) Palaillaan! :)


- Camilla

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Hei taas kaikki.

En ole tätä jaksanut päivitellä, koska mitään sen ihmeempiä tapahtumia ei ole nyt ollut. Harjoittelu on mennyt todella hyvin, vaikka hieman joskus meikäläisen luonnolle ottaakin olla taas niinku aloittamassa alusta kaikkea. Tai siis, että täällä ne ei tunne mua tai meidän koulutusta Suomessa, joten en tietenkään ei ole niin paljon päässyt tekemään ja mua hieman kohdellaan kuin aloittelevaa opiskelijaa. Tosin oon jotenkin kummasti oppinut suhtautumaan siihenkin huumorilla. :) Sain tosi hyvää palautetta mun ohjaajalta juuri ennen mun lomalle lähtöä perjantaina. Ei ollut mitään huonoa sanottavaa vaan kaikki on kuulemma olleet muhun tyytyväisiä ja siihen varsinkin, että oon niin oma-aloitteinen. :) Se kyllä lämmitti mieltä. Ja toi osasto on kyllä ollut tosi hyvä paikka aloittaa täällä harjoittelu, kun ne kaikki on siellä niin mukavia mua kohtaan. :)

Viikonloppu tuli ja meni. Perjantaina kierreltiin vähän Cardiffissa. 
Ja pakko tähän väliin todeta, että Fish&Chipsit ovat kylleet tehneet meikään lähtemättömän vaikutuksen. :D Pitää oikein tarkkaillaa linjojaan. No ei vaan, mutta pysyä kaukana niistä kuitenkin. ;D Kiinalaisessakin käytiin viime viikolla parin suomalaisen ja yläkerrassa asuvien walesiläistyttöjen kanssa. Sekin oli kyllä todellakin hyvää! Nam! Lisäksi nää paikalliset sekä suomalaisetkin on tehnyt upeita ruokia täällä! :D

Itte oon esitellyt keittiötaitojani lähinnä kokkaamalla lettuja ja pannukakkuja. Pannukakun teko oli suhteellisen randomia, koska pelti oli vähän kiero ja taikinaa liikaa. Tämä yhdistettynä muhun, niin varmaan jo arvaattekin, ettei se taikina kokonaisuudessaan siellä pellillä pysynyt. Vaan sitä löytyi aika somasti lattialta sekä ympäri uunia. Hieman hävetti ja nauratti, mutta onneksi enemmän nauratti. :D

Lauantaina nukuttiin pitkään ja sitten mentiin tyttöjen kanssa shoppailemaan tohon n. mailin päässä olevaan Outlet-myymälään. Ostin jopa korkokengät, koska se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ja ne on aivan ihanat! Ja hei se oon mä joka sanoo tän korkokengistä, joten ne on todellakin hyvät! ;) Ja joo ostin mä sitten vähän hajuvettäkin, josta tuli mun ehdoton uusi lemppari. On vähän pelottavaa, että toi meijjän Pinja saa musta tyttömäisiä puolia aika hyvää tahtia kaivettua esiin. :D Noh ei kait se niin paha asia voi olla. :) Syötiin myös lounas/päivällinen oikein pitkän kaavan mukaan italialaisessa ravintolassa.


Sunnuntaina ja tänään on nauttinut lomasta enkä tehnyt oikeastaan mitään. Tänään kävin kävelemässä muutaman mailin ja puhuin pitkästä aikaa Suomeen, Saijan kanssa puhelimessa. Hieman lievittää koti-ikävää, jota mulla ei oikeestaan kyllä ole, mutta onhan niitä ihmisiä tietysti vähän ikävä jo, kun yli kuukauden täällä ollut. Skypenkin olen saanut porukoiden kanssa testattua ja se toimii, hieman pätkien ja ufoäänien kanssa, mutta toimii kuitenkin. :D Että jos joku haluaa skypeä kokeilla joskus, niin eikun viestiä tulemaan faces tai jossain. :) 


Vielä on pakko sanoa, että täällä on ollut aivan upeat kelit. Aurinko paistanut tyyliin joka päivä ja joinain päivinä on ollut tosi lämmintä. Ei ihan aina tarvitse edes takkia pihalla. Narsissit kukkii tossa melkein ikkunan alla ja sitä rataa. Puihinkin on alkanut ilmestyy hiirenkorvia ja nurmikko on tosiaan ollutkin vihreänä koko ajan. Ilmeisesti vähän erilainen keli täällä kuin Suomessa, mutta ei oikeastaan tällä hetkellä ole kyllä talvea ikävä, kun voi täysin rinnoin nauttia täällä keväästä. :D  


Ja tosiaan nyt on mun lomaviikko, joten aionpa ottaa irti kaiken tästä löhöilystä, kunnes torstaina meen Lontooseen. Porukat ja isosisko on tulossa sinne myös ja saadaan 5 päivää nauttia yhdessä Lontoosta turisteina! Aika cool! Ootan sitä jo tosi paljon ja mietin täällä jo mitä kaikkea pakkaan Lontooseen mukaan ja mitä kaikkea siellä vois tehdä! :) Paikallisilta oon myös saanut hyviä vinkkejä, missä kantsis käydä. Eli tietysti kaikki perusturistimestat on mentävä läpi! :) 


Lisäksi tosiaan oon ollut vähän pelkuri, enkä ole mennyt vieläkään koittamaan mitään seurakuntaa. Mutta oon saanut otettua selville, että täällä niitä olis muutama, johon voisin uskaltautua. Joten se olis sitten todellakin seuraava projekti tässä. :) Rukouksis saa muistaa, että meikäläinen sais potkastua itteensä persuksille tässä asiassa. Hyvää on kuitenkin ollut se, että oon tutustunut noihin suomalaisiin paremmin ja ne on kaikki tosi huipputyyppejä kukin omalla persoonallisella tavallaan. Yksin ei ole siis missään nimessä tarvinnut olla ja paikallisiinkin olen alkanut tutustua. Kivaa. :) Täällä voi myös olla oma itsensä jo ihmisten seurassa, vaikka ne ei ymmärräkään aina mun jatkuvaa hihittelyä ja naureskelua. :D Kait ne pittää mua vähän outona, mutta enhän mää oo koskaan väittänyt mitään muuta olevani, joten ei se kait niin ylläri ole. :D Mut joo tosiaan hyvin mielin mennään. :)


Nyt taidan alkaa pohtimaan, lähtiskö sitä vielä kaupassa käymään. Lisäksi tarviis tehdä huoneessa jonkinlainen suursiivous. Kummasti sitä kuukaudessa on saanut perusmeikätyylisen, eli pienoisikolätin. Lisäksi kasa pyykkiä odottelee tuolla pesijäänsä, joten olisi kait niillekin tehtävä jotain. :D Hyvi jatkoja kaikille Suomeen! Palaillaan!


- Camilla
 

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Mielenkiintoisia hetkiä.

Hei ihmiset. En jaksanyt/kyennyt eilen tänne kirjoittelemaan ja nyttenkin olo on vähän hutera, mutta toivottavasti saan edes jotain kerrottua täällä kuulumisista. Viime viikko meni nopeasti töiden parissa. Englanti sujuu edelleen hassusti, mutta kyllä mua ymmärretään ja mä ymmärrän kaikkia aika hyvin, joten ei hätiä mitiä. Töissä on ollut ihan mukavaa, mutta edelleen on mukana vain perushoidossa ja otan niitä obseja harva se päivä. Toisaalta siihen olin varautunut, joten ei se silleen haittaa. Mukava se on niiden vanhusten kanssa viettää aikaa siellä osastolla ja siinähän se englannin sönkkääminen paranee koko ajan.

Lauantai-aamuna mulla oli ilmeisesti niskojen jumituksen takia aikamoinen migreeni, joka onneksi meni sitten ohi lääkkeillä. Ja pääsin lähtemään Cardiffiin.

Eilen siis tosiaan oltiin Cardiffissa. Hieman käveltiin pitkin kaupunkia ja nautittiin erittäin keväisestä auringonpaisteesta. Lämpötila oli auringossa varmasti lähellä 20 astetta. Käytiin myös katsomassa rugbya sellaisessa valtavan suuressa pubissa. Siellä oli jotain 300-400 ihmistä kahdessa kerroksessa. Tunnelma oli ihan mieletön ja itsekin taas pääsi eläytymään peliin. Wales voitti vielä Englannin upeasti niin meno pelin jälkeen oli aika kreisi. Samalla Wales nimittäin voitti ilmeisesti ensimmäistä kertaa ton Six Nationsin Triple Crownin (eli päihitti Skotit, Irkut ja Engelsmannit.) Se voi myös hyvinkin voittaa koko turnauksen, joten jänniä hetkiä elämme täällä rugbyn suhteen. Lähdettiin Cardiffista hyvissä ajoin takasin Bridgendiin, jotta mahdutaan varmasti junaan. Luulen nimittäin, että viimeinen juna Bridgendiin on yöllä ollut kohtalaisen täysi.. Illalla käytiin sitten vielä syömässä italialaisessa ravintolassa Bridgendin keskustassa ja jopa siellä oli porukkaa juhlatunnelmassa.

Eilen illalla sitten alkoi mahassa jyllätä ja tänään sama meininki jatkunut. Jonkinlainen vatsaflunssa/mahatauti päässyt iskemään. Juuri kun siitä flunssasta selvittiin.. Tääkin tauti tosiaan ilmeisesti kiertää meitä suomalaisia nyt. Tämä päivä siis menee saikulla, koska mun olisi tosiaan pitänyt iltavuoroon mennä. Huomenna onneksi vapaapäivä, että voi sen sairastaa rauhassa. Tiistaina pitäisi sitten mennä iltavuoroon, joten toivottavasti tää tauti siihen mennessä menee ohi. Pientä vastustusta, mutta kyllä tästäkin taas selvitään. Vaikka ei ihan juuri nyt siltä tunnukaan. :D Joops. Nyt taidan mennä taas lepäämään. Hieman tämä harmittaa, varsinkin kun ulkona on taas erittäin aurinkoinen keli ja lämmintä, mutta tulee noita päiviä lisääkin ja töissä olisin kuitenkin ollut, joten yritämme selvitä tästä päivästä sisällä sairastaen. :)

Palaillaan jälleen, kun näillä hoodeilla tapahtuu. :)

- Camilla
 

tiistai 21. helmikuuta 2012

Hei taas pitkästä aikaa.

Viime viikko oli niin täynnä kaikenlaista härdelliä ja tapahtumaa, etten saanut aikaiseksi kirjoittaa tännekkään mitään. Mutta nyt yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne hieman useammin. Facebookkia olen päivitellyt välillä ja sieltä löytyy kuvia 179 tähän mennessä. :D Juu sitten asiaan.

Elikkäs ensimmäinen viikko harjoittelussa selvittiin hengissä. Aikamoisen väsyttävää touhuahan se on, kun englantia joutuu pakosta sönkkäämään sen 8 tuntia päivään ja sit vielä illalla kämppiksien kanssa asuntolassa. Aika väsynyt olo oli toisinaan. Lisäksi sain myös erään suruviestin Suomesta, joten sekin on olotilan saanut surulliseksi ja väsyneeksi.

Harjoittelu on itsessään mennyt ihan hyvin. Mun ohjaaja on tosi mukava ja selittänyt hyvin ja kärsivällisesti kaikkia juttuja mulle. Lähinnä mun toimenkuvaan on siis kuulunut obsien otto (eli siis olen mittaillut verenpainetta, pulssia, happisaturaatiota, hengitysfrekvenssiä yms. Lisäksi olen nyt aika paljon tehnyt ihan perushoitoa. Yhden piikin sain pistää subkutikseen.. Suomessahan saan sitä tehdä lähihoitajana ilman valvontaa, mutta täällä ohjaaja oli hauskasti aivan vieressä kiinni katsomassa, etten munaa. :D Ihan hyvä kyllä, koska mistäs se tietää, miten mää pistän, kun ei ole ennen nähnyt.

Lisäksi olen tässä ollut flunssassa viikon verran. Nyt on vielä hieman nuhaa ja aika ärsyttävä yskä jäljellä. Lisäksi päänsärkyä on tuonut flunssa mukanaan. Niistä kuitenkin selvitty ja aiotaankin selvitä. Töissä olen reippaasti ollut koko ajan. 

Nyt tosiaan toinen viikko harjoittelussa menossa. Eilen oli iltavuoro ja samoin tänään: 13.15-21.15. Sitten olisi 3 aamua putkeen: 6.45-14.45. Ja viikonloppuna on lauantai vapaa, mutta sunnuntaista en tiedä sitten vielä. 

Ai niin, pitikin tosiaan kertoa vielä meidän viikonlopusta. Launtaina oltiin käymässä St.Fagansin Kansallishistorian museossa. St Fagans: National History Museum | National Museum Wales 
Siellä oli paljon nähtävää ja koettavaa. Sinne on tosiaan koottu ympäri Walesia kaikkia vanhoja taloja sun muita ja perustettu sellainen alue, jossa niitä on sitten nähtävillä. Lisäksi sinne on saatu vanhoja tavaroita tosi paljon. Siellä voi sitten kävellä ympäri ämpäri ja vierailla taloissa ja katsella ja kuvailla. Siellä oli myös ihania lampaita! <3 :) Ja sitten siellä oli myös upea linna ja sen puutarha. Aivan mieletön mesta. Suosittelen, jos tänne päin eksyy käymään. :) Meidän kämppis Martin toimi meidän oppaana siellä, joten se myös oli plussaa kierroksessa, kun saatiin "paikallisopas". :)

Sunnuntaina sitten meidän senioriosaston eli yläkertalaisten kämppis vei meidät Porthcawliin. Se on tässä kohtalaisen lähellä oleva rantakaupunki, jossa on upea maisema, upeita kallioita, upea hiekkaranta ja upea meri vieressä. Se oli aivan mahtava paikka, josta sai paljon hienoja valokuvia ja tietysti kokemuksia. Mentiin sinne toista reittiä ja tultiin toista (autolla) ja siinäkin nähtiin samalla niin ihania maisemia ja lampaita pitkin mäkiä. Upeaa. :) Peribrittiläistä etten sanoisi.

Maanantaina olin siis iltavuorossa ja sain kuulla, että mun ohjaaja on koko tän viikon sairaslomalla, koska sekin on saanut flunssan. Eli saan siis selvitä yksin tän viikon harjoittelussa tai no kyl ne kaikki mua siellä ohjaa, mut oon silti vähän sellainen heittopussi sitten. :) Eilen illan tosin touhusin omiani ja autoinkin sitten meidän puolen osaston potilaita koko illan ja tein kyllä aika paljon, voin vähän kehuskella. :D 

Nyt istun meidän keittiössä ja toinen kämppis, Duncan tekee tuossa ruokaa itselleen ja tiskaa ja keittelee meille teetä. Mä rökitin ton mun toisen kämppiksen kädenväännössä ja nyt tää toinen pyysi mua avaamaan sen purkkeja, kun oon niin vahva. :D Hmm. No joo. Nyt pitänee lähtee laittamaan itseään vähän ihmisen näköiseksi ja lähteä sitten töihin. Palataan taas astialle ja yritän kirjoitella tänne vähän enemmän taas settiä. :) Ensiviikonloppuna on tarkoitus mennä Swanseaan ainakin ja silleen, joten viimeistään silloin lisää. :)

- Camilla

maanantai 13. helmikuuta 2012

Ward 18.

Vapaaviikko meni nopeasti. Samoin viikonloppu. Eilen oltiin katsomassa rugbyä pubissa. Sen nimi on TairPluen, erittäin hyvää ruokaa sieltä ainakin saa ja siellä on loistava hieman vanhanaikainen tunnelma. :) Oli taas kovat tunnelmat siellä paikallisten seassa. Wales voitti Skotlannin ja oon aikalailla sitä mieltä, että rugby on oikeastaan yhtä hyvä laji kuin jääkiekko! :D

Harjoittelu tosiaan alkoi tänään. Viime yönä oli kunnon liskodisko ja heräilin paniikissa 15 minuutin välein, että joko nyt tarvitsee nousta ylös. Huoh. Lisäksi näin painajaisia sen ajan mitä nukuin, että hieman vissiin ressiä oli ilmassa. Lisäksi oon mahdollisesti saanut jonkun paikallisen pöpön ja kurkkua on kipeä ja yskää pukkaa päälle.

Onneksi kuitenkin harjoittelupäivä oli odotettua mukavampi ja ymmärsin ja puhuin englantia paremmin kuin olin odottanut. En saa tehdä todellakaan niin paljoa täällä kuin mitä Suomessa saan sairaalassa tehdä opiskelijana/työntekijänä, mutta ei se mitään. Lähinnä kieltä ja kultuuriahan täällä ollaan opiskelemassa. Ohjaaja on tosi mukava ja samoin osasto, muut työntekijät ja vanhukset.

Hieman toivoisin, että kaikki olisi yhtä edistynyttä kuin Suomessa, mutta aika hyvin täälläkin asiat on. Ehkä hieman vaikeammin asioita tehdään ja se vie sit enemmän aikaa, mutta ihan jees. Hygienia voisi olla toki hieman parempi, mutta pitänee itse vaan olla yhtä hygieeninen kuin Suomessa. 


Tänään lähinnä en tehnyt mitään ihmeitä. Autoin hieman pikkujutuissa ja päähommana oli ottaa verenpaine, pulssi, lämpö, hengitysfrekvenssi, saturaatio sun muuta mun puolen osaston joka potilaalta. Joten siinä kyllä kestikin sitten ihan hetki tällä meikän englannin kielellä.. Näillä on täällä myös ihan erilaiset laput sun muut, joten hieman kesti ennen kuin tajusi niistä mitään. No mutta hengissä selvittiin ja silleen. :)


Nyt hieman jännittää, etten vaan tule heti kipeeksi, koska nyt paleltaa aika lailla ja päässä tuntuu hieman kuumeiselta. Ja yskääkin on, mutta toivotaan parasta. Nonni. Sellainen olisi tän päivän setti, koska nyt on pakko lähteä kauppaankin vielä käymään, joten palataan astialle myöhemmin. Mutta hengissä siis ollaan ja kaikki suunnilleen hyvin! :D


- Camilla

lauantai 11. helmikuuta 2012

TexMex-kokkailua sun muuta.

Joo tosiaan. Torstaina kierrettiin sairaalaa paremmin erään sairaalan työntekijän kanssa. Lisäksi saatiin pienimuotoinen luento siitä, miten täällä päin mielenterveyspalvelut toimivat. Lisäksi saatiin aika sampiollinen pinkka papereita työterveydestä täytettäväksi. Ne halus kyllä tietää meistä ihan kaiken ja jotkut asiat moneen kertaan. :D 

Perjantaina sitten rekisteröidyttiin sairaalaan eli nyt on oma ID-kortti sitten sinnekkin. Lisäksi käytiin työterveydessä viemässä paperit sinne ja ne samalla otti meistä verikokeita, joista ne varmaan selvittää lähes kaiken meistä. :D Eikä ne edes desinfioinut sitä pistokohtaa.. Lisäksi ne kyseli tarkasti rokotuksista ja latexiallergiasta sun muusta. Täällä kun noissa sairaalan hanskoissa on tosiaan latexia melkein kaikissa.

Lisäksi mä kävin pikavisiitillä siellä osastolla mihin oon menossa. Se on tosiaan sellainen osasto, jossa on pelkästään vanhuksia. He voivat olla joko psyykkisesti tai fyysisesti sairaita. Siellä on ilmeisesti hieman pysyvämpiä potilaita (esim. dementikkoja) ja sitten kuntoutuksessa olevia esimerkiksi lonkkamurtuman jäljiltä.

Tosiaan eilen meillä oli myös Texmex-ilta tuolla naapurissa suomalaisten kanssa. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes paistinpannussa oleva öljy syttyi tuleen ja sieltä iski pienet liekit sitten ulos. Tokihan koko keittiö myös oli aivan savussa ja sitten palohälytinkin innostui ja koko rakennuksen palohälyttimet pärähtivät soimaan. Puol tuntia ne soikin, ennen kuin saatiin joku tyyppi sammuttamaan ne. Mutta eihän siinä sitten mitään hätää ollut ja kaikki pääsivät jatkamaan perjantai-illan viettoaan. :D Mutta aivan ehdottoman herkullista ruokaa saimme episodin jälkeen, joten mitä pienistä! :) Meidän kämppikset kertoivat, että tätä sattuu 1-2 kertaa kuussa ja joskus keskellä yötäkin. Joten eipä siinä sitten mitään ihmeellistä ollut edes. :D

Pihalla näyttää olevan aivan uskomattoman kaunis ja aurinkoinen keli, joten taidan karata nyt koneelta sinne. Tässä lähistöllä (1-2 mailin päässä) pitäisi olla jonkinlainen metsä tai joku missä on hyvät kävelymaastot, joten saatanpa suunnata sinne. :) Noh katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan. :) 


Hieman harmittaa, kun en ole vieläkään päässyt selville siitä onko täällä Bridgendissä minkäänlaista seurakuntaa lähellä keskustaa. Tuolla kauempana on sitten jotain, mutta sinne on hieman hankalat kulkuyhteydet ilmeisesti. Pitänee lähteä tutustumaan Cardiffin seurakuntiin tai Swanseaan tässä joku päivä, koska ne ovat sitten jo niin isoja kaupunkeja, että siellä on keskustassa pakko olla seurakuntia! :) Molempiin tosin on mentävä junalla 20-30 minuuttia, mutta ei se paha matka ole. :) Rukouksissa saa muistaa sitä, että löytäisin uskovaisia täältä ja seurakunnan, koska kyllä sitä hieman yksinäiseksi tässä asiassa nyt itsensä täällä tuntee.

Mutta nyt täytyy suunnistaa tekemään jotain järkevää eli mennä ulos, kun on noin upea keli! :)


- Camilla

torstai 9. helmikuuta 2012

Yliopistoa sun muuta.

Täällä on aika sujunut kuin siivillä tähän mennessä. Paljon ollaan oltu menossa jossain ja tutustuttu edelleen kaikkeen uuteen. Käveltyäkin on tullut kohtalaisesti. Se on hyvä, koska ollaan hieman laiskoteltu ruoan teon suhteen ja täällä ulkona syöminen alkaa rasvaisen ruoan takia näkyä aika nopeasti kropassa. Jääkaapissa onneksi odottaa kanasalaatintekotarpeet! :)

Lisäksi käytiin tutustumassa Yliopistoon (University of Glamorgan). Yliopisto sijaitsee Pontypriddissä. Sinne täytyi mennä Cardiffin kautta (junalla 20 minuuttia) ja sieltä vielä Pontypriddiin erikseen toisella junalla (20 minuuttia). Yliopisto oli hieman erilainen kuin Suomessa. Varsinkin kouluruoka oli aika kauhea kokemus. Saadaan olla Suomessa tyytyväisiä, että meidän ruoka on niin terveellistä. Tuolla oli kaikki uppopaistettua (kala, perunat, liha, nakit..).

Oltiin yliopistolla mukana myös muutamilla luennoilla. Mä, Pasi ja Birgitta oltiin kuuntelemassa luento endokrinologiasta ja aivo- ja päävammoista. Mikko ja Pinja olivat mukana lasten diabeteksesta kertovilla luennoilla. Opettamistyyli on hieman erilainen kuin Suomessa. Tuntuu, että täällä opetaan aika lailla "pilkkua viilaten" ja erilaisia muistisääntöjä on paljon. Suomessa esimerkiksi meille sanotaan helpommin: "Tätä sun ei tarvitse tietää, koska se on lääkärin hommia." Täällä taas painotetaan näissä asioissa enemmän hoitajan vastuuta.

Sain myös tietää, että mun ensimmäinen harjoittelupaikka on vanhusten osasto, kuten oli toiveissa. Joten nyt sitä sitten innolla odottamaan. Näen jo melkein painajaisia, että meen sinne enkä ymmärrä hoitajia enkä potilaita ollenkaan, kun niillä on sellainen jännä murre ja sitten vielä potilailla ei välttämättä oo hampaita suussa tai ne ei pysty enää puhuu kunnolla muuten vaan. Noh, ei auta, sitten vaikka elekielellä selvitään asioista! Se on ainakin tuttua meikälle, äiti on ollut hyvä opettaja! ;)

Nyt olisi taas aika lähteä hieman kävelemään ja shoppailemaan. En ole vielä hirveämmin ostanut mitään. Jotain ihan pientä, mutta toivottavasti löytyisi farkut, kumpparit ja jotkut kävelykengät. Lisäksi ei olisi haittaa kevättakista ja muutamista muista uusista vaatteista. Mutta katsotaan niitä sitten tässä kevään mittaan. :) 

Täällä tosiaan keli on ollut aika hyvä. -5- ja +5 välillä. Aurinkoisina päivinä on yleensä ulkona hieman viileää ja pakkasen puolella. Sitten pilvisinä päivinä on ollut lämpimämpää. Kylmyys on kuitenkin erilaista kuin Suomessa. Tää menee suoraan luihin ja ytimiin. Suomessa on enemmän sellaista kuivaa kylmyyttä. No joo. Ei kait tässä nyt muuta tällä erää. Maanantaina sitten viimeistään lisää, kun on tutustuttu osastoon ja muuta.


- Camilla

maanantai 6. helmikuuta 2012

Turisti.

Hei taas. Täällä sitä edelleen ihan hengissä ollaan. Sain hommattua uuden adapterin ja nyt pääsee käyttämään konettakin silloin kuin siltä tuntuu. :) Netti on toisinaan hidas, etenkin mun huoneessa, mutta täällä meidän yhteisessä olohuoneessa tää toimii aika hyvinkin. :) Ollaan nyt siitä kiitollisia mitä on. :) 

Kaikki on tosiaan mennyt ihan hyvin. Pikkuhiljaa sitä alkaa tottumaan täällä oloon. Hieman vielä tuntuu siltä kuin olisi joko lomalla ja välillä unohdan sen, että en ole Suomessa. Noh pitää oottaa, että alkaa kunnolla arki. :) Meillä on tosiaan tää eka viikko sellaista tutustumista tähän kaupunkiin, ihmisiin ja yliopistoon. Lisäksi toi meidän kämppis Martin on luvannut viedä meidät mm. tutustuu tohon sairaalaan vähän paremmin ja sitten Wales-museoon, jossa ilmeisesti esitellään walesilaista elämäntapaa ja historiaa. :) 


Eilen oltiin katsomassa rugbya paikallisten joukossa jonkilaisessa pubissa. Se oli aikamoinen elämys. Nää on täällä yhtä hurahtaneita siihen kuin me Suomessa jääkiekkoon. :) Hyvät oli voluumit, varsinkin kun Wales voitti Irlannin, jota vastaan ne pelas. Peli ratkesi ihan viime minuuteilla. Sitä pääsi ihan itsekkin tunnelmaan mukaan ja aika hyvin siinä oppi ne säännötkin katselemalla ja kuuntelemalla mitä tapahtuu. :) 

Käytiin myös sitten vähän myöhässä syömässä Sunday dinner. Täällä ne harrastaa sellaisia. :) Se oli aika jees. Kanaa, herneitä, porkkanaa, ruusukaalia, jotain lihapullia, perunaa, sellainen ihme taikinajuttu(vähän kuin lettu) ja sitten kastiketta. Oli ihan hyvääkin. :) Tosin se standard-ateria oli iha järjettömän kokoinen ja sitten olisi voinut tilata largen eli isomman.. Morjens.. :D Ehkä se sopisi jollekki tosi nälkäiselle.. :)


Seurakuntaa ei tässä lähistöllä ilmeisesti ole. Se on hieman kurja homma, mutta tuossa 3,6 mailin eli aika monen kilometrin päässä on joku babptistikirkko, johon olis varmaan mentävä tutustumaan. :) Kävellen siis tosiaan täällä pitäisi aika paljon liikkua tai sitten miettiä miten busseja menee. Bussisysteemi on hieman sekava, kun niitä aikatauluja ei oikein ole hirveästi missään näkyvillä. :D Lisäksi Cardiffissa (35 kilometrin päässä) olisi varmasti enemmän kaikenlaista, kun saisi aikaiseksi mennä sinne. :) Sinnw pääsee joko bussilla tai junalla. :)


Tää on silleen vähän ehkä maaseutua, joten täällä on aika upeat maisemat, varsinkin kun jaksaa kivuta tonne erään mäen päälle. :) Mutta täällä on kuitenkin kaikki tarvittavat palvelut ja sellainen aika iso Outlet-myymäläkin, jossa oli aika hyviä tarjouksia tähän aikaan vuodesta, kun käytiin katsomassa. Totesin nimittäin tarvitsevani ainakin kumisaappaat ja jotkut suhkot vedenpitävät kävelykengät. Lisäksi täytyy ostaa parempi sateenvarjo. Sellainen joka on tosi jykevä. :D Ostin paniikissa sellainen punnan varjon, kun vettä/räntää/lunta tuli aikamoinen määrä tossa pari päivää sitten. :D Mutta se on nyt jo melkein rikki. Sen verran hyvin tuuli ja satoi. :)

Ollaan siis tosiaan oltu vielä ihan turisteja täällä, mutta luulen kuitenkin että parin viikonkin päästä ollaan jo aika orientoiduttu siihen, että asutaan täällä 3 kuukautta eikä olla ihan turisteja enää. :) Tänään tänne saapuu viides suomalainen ja sitten on koko joukko kasassa. Tiistaina tosiaan sitten yliopistolle olisi mentävä. :)

Sain myös hyviä vinkkejä eräältä suomalaiselta tytöltä, joka on ollut täällä syksyllä ja opiskelee siis HAMKissa kuten mäkin. Jos koti-ikävä yllättää, täältä saa ruisleipää ja Cardiffissa on esim. IKEA, josta saa lihapullia. :)

No juu, nyt ei taas mieleen tule mitään ihmeitä. Taidan yrittää herättää ton mun kämppiksen Pinjan ja jos vaikka lähdettäis lenkille. :) Tai ehkä vähän tutustuu Outlet- myymälöiden sisältöön tai jotain. :) Palaillaan taas astialle, kunhan tuleepi jotain uutta vastaan. :) Nyt on vielä vähän tylsää turistitekstiä, mutta kunhan tulee enemmän äksöniä niin tulee ehkä vähän lisää väriä tännekkin. :D


See ya all. :) - Camilla

lauantai 4. helmikuuta 2012

Hmm.

Oon väsynyt. Mutta ei se mitään. Kaikki hyvin näillä hoodeilla. Netti on hidas, skype ei vältsiin toimi, mutta ainakin voin päivittää tätä ja käydä FB:ssä. Joo. Eli tää asuntola on kiva. Yllärinä tuli, että täällä on tytöt ja pojat sekaisin näissä soluissa. Mulla on kavereina suomalainen tyttö Pinja ja walesiläiset pojat Martin ja Duncan. Näyttää siltä, että hyvältä näyttää.

Sain hommattua myös prepaidin, ja siitä saa kait tunnin soittaa ilmaiseks ulkomailla ainakin tällä erää. Ihan jees. Kattelen tässä muuten samalla, kun Martin leikkii muovailuvahalla tai jollain vastaavalla. PlayDoh sen nimi kait on täällä? :o :D

Mun adapteri ei käynytkään tohon jatkoroikkaan eikä tietokoneeseen, joten tää on nyt varmaan taas hetkeen viimeinen kerta, että pääsen päivittelee tätä. Pitää ettiä uusi adapteri jostain.. Pieni takaisku, jonka kanssa voi elää. Pitää vaan sopeutua tähänkin.

Joops. Mun kämppä on yksinkertainen ja tylsä, mutta siellä on kaikkee tarvittavaa ja oikeastaan kuuma. Peittoa ei tarvita kyllä. Pitänee vähän sisustaa siellä, niin eiköhän se siitä. 

Tänään kierrettiin Bridgendiä ja kivalta vaikuttaa. Pieni on kaunista.. :D Englannin kieli takkuaa tänään jonkun verran, mutta muuten hyvin menee. Toisinaan puhe sujuu paremmin.

Nyt taidan keskittyä keskustelee Martinin kanssa jotain. Kohta sitten käydään taas kaupungilla. Ollaan vielä sen verran turisteja, että syödään ulkona. :)

No joo, nyt ei pysty enää keskittyy tähän, mutta palataan astialle kunhan mää saan sen adapterin ja sellaista. :)


- Camilla