Hei taas. Täällä sitä edelleen ihan hengissä ollaan. Sain hommattua uuden adapterin ja nyt pääsee käyttämään konettakin silloin kuin siltä tuntuu. :) Netti on toisinaan hidas, etenkin mun huoneessa, mutta täällä meidän yhteisessä olohuoneessa tää toimii aika hyvinkin. :) Ollaan nyt siitä kiitollisia mitä on. :)
Kaikki on tosiaan mennyt ihan hyvin. Pikkuhiljaa sitä alkaa tottumaan täällä oloon. Hieman vielä tuntuu siltä kuin olisi joko lomalla ja välillä unohdan sen, että en ole Suomessa. Noh pitää oottaa, että alkaa kunnolla arki. :) Meillä on tosiaan tää eka viikko sellaista tutustumista tähän kaupunkiin, ihmisiin ja yliopistoon. Lisäksi toi meidän kämppis Martin on luvannut viedä meidät mm. tutustuu tohon sairaalaan vähän paremmin ja sitten Wales-museoon, jossa ilmeisesti esitellään walesilaista elämäntapaa ja historiaa. :)
Eilen oltiin katsomassa rugbya paikallisten joukossa jonkilaisessa pubissa. Se oli aikamoinen elämys. Nää on täällä yhtä hurahtaneita siihen kuin me Suomessa jääkiekkoon. :) Hyvät oli voluumit, varsinkin kun Wales voitti Irlannin, jota vastaan ne pelas. Peli ratkesi ihan viime minuuteilla. Sitä pääsi ihan itsekkin tunnelmaan mukaan ja aika hyvin siinä oppi ne säännötkin katselemalla ja kuuntelemalla mitä tapahtuu. :)
Käytiin myös sitten vähän myöhässä syömässä Sunday dinner. Täällä ne harrastaa sellaisia. :) Se oli aika jees. Kanaa, herneitä, porkkanaa, ruusukaalia, jotain lihapullia, perunaa, sellainen ihme taikinajuttu(vähän kuin lettu) ja sitten kastiketta. Oli ihan hyvääkin. :) Tosin se standard-ateria oli iha järjettömän kokoinen ja sitten olisi voinut tilata largen eli isomman.. Morjens.. :D Ehkä se sopisi jollekki tosi nälkäiselle.. :)
Seurakuntaa ei tässä lähistöllä ilmeisesti ole. Se on hieman kurja homma, mutta tuossa 3,6 mailin eli aika monen kilometrin päässä on joku babptistikirkko, johon olis varmaan mentävä tutustumaan. :) Kävellen siis tosiaan täällä pitäisi aika paljon liikkua tai sitten miettiä miten busseja menee. Bussisysteemi on hieman sekava, kun niitä aikatauluja ei oikein ole hirveästi missään näkyvillä. :D Lisäksi Cardiffissa (35 kilometrin päässä) olisi varmasti enemmän kaikenlaista, kun saisi aikaiseksi mennä sinne. :) Sinnw pääsee joko bussilla tai junalla. :)
Tää on silleen vähän ehkä maaseutua, joten täällä on aika upeat maisemat, varsinkin kun jaksaa kivuta tonne erään mäen päälle. :) Mutta täällä on kuitenkin kaikki tarvittavat palvelut ja sellainen aika iso Outlet-myymäläkin, jossa oli aika hyviä tarjouksia tähän aikaan vuodesta, kun käytiin katsomassa. Totesin nimittäin tarvitsevani ainakin kumisaappaat ja jotkut suhkot vedenpitävät kävelykengät. Lisäksi täytyy ostaa parempi sateenvarjo. Sellainen joka on tosi jykevä. :D Ostin paniikissa sellainen punnan varjon, kun vettä/räntää/lunta tuli aikamoinen määrä tossa pari päivää sitten. :D Mutta se on nyt jo melkein rikki. Sen verran hyvin tuuli ja satoi. :)
Ollaan siis tosiaan oltu vielä ihan turisteja täällä, mutta luulen kuitenkin että parin viikonkin päästä ollaan jo aika orientoiduttu siihen, että asutaan täällä 3 kuukautta eikä olla ihan turisteja enää. :) Tänään tänne saapuu viides suomalainen ja sitten on koko joukko kasassa. Tiistaina tosiaan sitten yliopistolle olisi mentävä. :)
Sain myös hyviä vinkkejä eräältä suomalaiselta tytöltä, joka on ollut täällä syksyllä ja opiskelee siis HAMKissa kuten mäkin. Jos koti-ikävä yllättää, täältä saa ruisleipää ja Cardiffissa on esim. IKEA, josta saa lihapullia. :)
No juu, nyt ei taas mieleen tule mitään ihmeitä. Taidan yrittää herättää ton mun kämppiksen Pinjan ja jos vaikka lähdettäis lenkille. :) Tai ehkä vähän tutustuu Outlet- myymälöiden sisältöön tai jotain. :) Palaillaan taas astialle, kunhan tuleepi jotain uutta vastaan. :) Nyt on vielä vähän tylsää turistitekstiä, mutta kunhan tulee enemmän äksöniä niin tulee ehkä vähän lisää väriä tännekkin. :D
See ya all. :) - Camilla
maanantai 6. helmikuuta 2012
lauantai 4. helmikuuta 2012
Hmm.
Oon väsynyt. Mutta ei se mitään. Kaikki hyvin näillä hoodeilla. Netti on hidas, skype ei vältsiin toimi, mutta ainakin voin päivittää tätä ja käydä FB:ssä. Joo. Eli tää asuntola on kiva. Yllärinä tuli, että täällä on tytöt ja pojat sekaisin näissä soluissa. Mulla on kavereina suomalainen tyttö Pinja ja walesiläiset pojat Martin ja Duncan. Näyttää siltä, että hyvältä näyttää.
Sain hommattua myös prepaidin, ja siitä saa kait tunnin soittaa ilmaiseks ulkomailla ainakin tällä erää. Ihan jees. Kattelen tässä muuten samalla, kun Martin leikkii muovailuvahalla tai jollain vastaavalla. PlayDoh sen nimi kait on täällä? :o :D
Mun adapteri ei käynytkään tohon jatkoroikkaan eikä tietokoneeseen, joten tää on nyt varmaan taas hetkeen viimeinen kerta, että pääsen päivittelee tätä. Pitää ettiä uusi adapteri jostain.. Pieni takaisku, jonka kanssa voi elää. Pitää vaan sopeutua tähänkin.
Joops. Mun kämppä on yksinkertainen ja tylsä, mutta siellä on kaikkee tarvittavaa ja oikeastaan kuuma. Peittoa ei tarvita kyllä. Pitänee vähän sisustaa siellä, niin eiköhän se siitä.
Tänään kierrettiin Bridgendiä ja kivalta vaikuttaa. Pieni on kaunista.. :D Englannin kieli takkuaa tänään jonkun verran, mutta muuten hyvin menee. Toisinaan puhe sujuu paremmin.
Nyt taidan keskittyä keskustelee Martinin kanssa jotain. Kohta sitten käydään taas kaupungilla. Ollaan vielä sen verran turisteja, että syödään ulkona. :)
No joo, nyt ei pysty enää keskittyy tähän, mutta palataan astialle kunhan mää saan sen adapterin ja sellaista. :)
- Camilla

perjantai 3. helmikuuta 2012
Kohti Walesia.
Joo-o. Matka Englantiin meni kohtalaisen hyvin, vaikka aika jänniäkin hetkiä koettiin. Ensinäkin meitä matkasi 3 toisilleen tuntematonta yhdessä. Tosi kivasti meni. :)
Helsinki-Vantaalla heti konetta putsattiin lumesta, mentiin kiitoradalle ja takaisn ja taas putsattiin. Sitten päästiin onneksi matkaan. Myöhästyttiin 30 minuuttia aikataulusta. Pieni paniikki alkoi nousta, että ehditäänkö Ruotsissa vaihtaa toiseen koneeseen ja jos me ehditään, niin mites tavarat.
Lentokoneessa oli siis aika jännittynyt tunnelma. Lopulta saavuttiin Ruotsin Arlandaan ja sieltä sitten yritettiin juosta ulos koneesta. Sain ainakin laukusta ja kyynärpäästä pariin kertaan. Pääkin jäi kerran puristuksiin vihaisen naisen ja lentokoneen penkin väliin. :D Mutta ei se menoa estänyt. :D
Noh. Päästiin koneesta ulos ja juostiin kirjaimellisesti terminaalin halki portilta 7 portille F58.. Siinä tuli päivän urheilut kyllä tehtyä. Ehdittiin kuitenkin aika hyvin jonon perälle uuteen koneeseen. Virkailija katsoi meitä ja kysyi: Juoksitteko? :D Yhhm...
Noh sitten helpotti, kun oltiin koneessa. Pieni ressi siitä, onko tavarat ehtinyt koneeseen, mutta tääkin kone vähän myöhästy onneksi. Lontoon Heathrow oli aika elämys, mutta hyvin päästiin maahan ja laukutkin oli meitä jo odottamassa siellä päässä. Aamen.
Taxi bongattiin ja sillä sitten mentiin meidän hotelliin. Hyvin meni sekin matka. Hotelli oli pieni ja viihtyisä. Meitä oli 4 opiskelijaa samassa huoneessa, mutta kyllä sopu sijaa antaa. Illalla löydettiin pieni italialainen ravintola, jossa oli loistavan hyvää ruokaa kohtuu hintaan.
Pastan jälkeen olikin sitten hyvä mennä hotellille nukkumaan. Yökin sujui mukavasti. Aamupala oli hyvin eurooppalainen, eli pikakahvia, kroisanttia, munia, paahtoleipää ja muroja yms. Sillä sai kyllä mahansa täyteen.
Seuraavaksi suunnistettiin Victorian asemalle, josta meidän bussi lähti kohti Walesia tuossa tunti sitten. Lontoo oli aika upea ja sinne pitääkin palata vielä useaan kertaan. :D Nyt mennään täällä jollain moottoritien tapaisella ja aika hulppeat on maisemat. :)
Kaikki on mennyt hyvin ja kiitos siitä Taivaan Isälle, joka on meistä pitänyt niin hyvää huolta. Kyllä sitä eilen luottamusta koeteltiin, mutta jotenkin tein vaan päätöksen, että minähän luotan vaikka mikä tulis eteen ja kaikki meni tosi hyvin! Aamen. :)
Nyt voisin keskittyä katselemaan maisemia, kun tietokoneestakin kohta varmaan akku loppuu. Palaillaan taas asiaan. Viikonlopun aikana yritetään hommata netti, joten näitä blogipäivityksii varmaan on hyvin luvassa tän 3 kuukauden aikana.
Hieman jännittää nähhä millainen meidän KV-koordinaattori Amode on täällä, mutta kaippa se siitä. :) Asuntolakin voi olla elämys ja ihan kaikkeen on varauduttu. Toivottavasti tulis positiivinen yllätys. :) Mutta nyt mä laitan tän koneen pois, palataan taas! Muiks.

torstai 2. helmikuuta 2012
Wow.
Nyt alkaa olemaan suhkot epätodellisen tuntuista ajatus lähdöstä, joka kuitenkin olis jo tänään. 7 h 15 min ja lento lähtee Suomesta Ruottiin ja sitten Englantiin. 17.30 siis Suomen aikaa pitäis lähdön tapahtua. :) Kaikki tavarat on pakattu ja ne oikeesti jopa sopi siihen 20 kiloon matkalaukkuun ja 8 kiloon käsimatkatavaroita. Pienet sille. :D
Aamu alkoi hienosti, mutta pienestä paniikista johtuen tunteet vaihtelee iloisen ja vihaisen välillä aika lahjakkaasti. Kodinkoneiden kanssa kiivas keskustelu on myös kuulunut tämän aamun ohjelmaan. :D Nyt sitä vois hetken hengähtää ennen kuin lähdetään porukoiden kanssa kohti Helsinkiä. Käydään vähän pyörimässä siellä ja syömässä ja sitten mennään lentokentälle.
Äiti ja isi tuli tosiaan tänne eilen. :D Äiti oli ensimmäiseksi ruvennut pesemään mun vessaa. :D Must se vihjailee sillä jotain.. :D Ja tänään noi aloitti aamunsa sulattamalla mun jääkaapin ja pakkasen. :D Ja sitten ne tulee lentokentältä tänne siivoilemaan ja ottamaan mun kukat sun muut hoitoon Pieksämäelle.. :D Että ei kait sitä voi sanoa kuin että aika huiput vanhemmat. :) Tack porukoille siitä! :D
Voin myös kevein mielin todeta, että sain ne kaikki koulutehtävät tehtyä mitä pitikin. Kiitokset siitä Yläkertaan. Ei omin voimin olis jaksanut wörkkiä näitä kaikkia asioita kuntoon. Kaikki nää matkajärjestelytkin sujui tosi hienosti. Nyt toivotaan, että pääsee illalla järkevästi hotellille Lontooseen. Tuubikartat (metro) näytti aika randomeilta, että hienoo sekoilua voipi olla luvassa.. :D
Meidän hotelli on joku aika perus pieni tönö. Victoria Inn tai jotain. Sieltä sitten huomisaamuna jatketaan matkaa kohti Cardiffia ja sieltä sitten Bridgendiä, jossa meidän asuntola ja sairaala sijaitsee. Ilmeisesti se yliopiston yhteyshenkilö tulee meitä Bridgendissä vastaan autolla ja vie meidät sinne asuntolaan. Saas nähdä millainen paikka se on sitten.
Nyt ehkä täytyy ruveta wörkkimään viimehetken jutut kuntoon ja muuta. Palaan asiaan heti kun pääsen jossain nettiin. Hommaan oman netinkin heti kun siihen on mahdollisuus. Toivottavasti jo heti ensi viikolla. Hommaan myös prepaid-numeron siellä, jonka numeroa voin sitten Febussa yksityisviestillä tarvittaessa antaa immeisille. :)
Mutta joo nyt rupeen wörkkii, palataan asiaan taas, kun siihen on mahdollisuus. :)

maanantai 30. tammikuuta 2012
Jaiks.
Nyt alkaa vatsa kramppailemaan aina kun muistan, että lähtö on edessä. Torstaina sitä pitäis tähän aikaan olla jo Ruottissa venailemassa Englannin lentoa. Huh huh. Mutta päätin, että sitä on nyt vaan kaikesta selvittävä, ni kyllähän se siitä. Tänään viimeiset koulutunnit. Tosin ravaan vielä koululla tiistaina ja keskiviikkonakin.
En voi ihan sanoa, että viimeiset koulutehtävät on tehty. Mutta toinen tuli valmiiksi ja toinen on melkein valmis. Eteenpäin kait sekin. Pari uuttakin tehtävää tuli, mutta ne pystyy suhkot iisisti tekemään vaihdonkin aikana, joten en aio niistä ressiä ottaa.
Kävin just roudaamassa toisen matkalaukun alavarastosta esiin. Voin nyt sitten arpoa, kumpaan alan tavaroita pakkaamaan. En oo vielä sellaista ehtinyt aloittaa, joten nyt vois olla aika hyvä hetki pistää operaatio pakkaamin käyntiin.. Luulisin. Oon mä sentään miettinyt, mitä mahdan siellä tarvita, joten homma hanskassa ja hanskat hukassa.
Äippä ja iskä tulee tänne keskiviikkoiltana ja pakkaa mun puolesta. Ei vaan. :D Ne tulee henkiseks tueks ja vie mut sitten torstaina lentokentälle ja saadaan sitten kunnon kyyneleentäyteiset jäähyväiset Helsinki-Vantaalla aikaiseksi. :)
Nyt on aika monet kaverit ja muut nähty. Huomenna ja keskiviikkona vielä viimoisia näkisi. Käväsenpä vielä NAO:ssakin keskiviikkona ja sitten niinku virallisesti adios kaikille ja nähdään keväällä. Hui hui.
Nyt taidan hiljentyä, mikäli maltan hiljaa olla, torstaihin asti. Sitten yritän ennen matkaa jottain päivitellä ja sitten varmaan jossain välissä, kunhan Englannissa pääsee internettiin. Pitänee ostaa siellä jonkilainen mokkularatkaisu, joten sitten tiiviimmin yritän päivitellä tänne ees jottain kuulumisia.
Nyt mä kuitenkin aloitan amerikan aikuisten oikeesti ton pakkaamisen ja uppoudun koulutehtävien ihmeelliseen maailmaan ja yritän unohtaa ton ihmeellisen vatsan kramppaamisen. :D

keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Oi ja voi.
Pieniä paniikinsekaisia tunteita mahtuu elämään tällä hetkellä enemmän kuin laki sallii. En voi kunnolla tajuta, että 8 päivän päästä oon aivan oikeesti lähdössä. Apuva. Toisinaan jännittää niin paljon, että mahaan sattuu. Kuitenkin se on ihan positiivista jännitystä. Vielä ei oo edes yöunet mennyt.
Tällä hetkellä punkkaan Pieksämäellä viimoista kertaa ennen lähtöä ja yritän ottaa ilon irti perheestä ja löhöilystä. Samalla ressaan edelleen niistä samperin koulutehtävistä ja viime hetken valmisteluista. Olisi ihan jees saada asiat niin kuntoon kuin mahdollista ennen lähtöä. Haastetta!
Viime perjantaina olin vikaa kertaa nuortenillassa ennen lähtöä. Aika haikeeta toimintaa. Tehdaskumipannariakin piti/sai randomisti vääntää. 1.2. pitänee pyörähtää NAO-illassa näkees ihmisiä. Aika jännä miten sitä kiintyy kaikkeen mitä ympärillä on ja sen tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun joutuu olee erossa siitä kaikesta pitemmän aikaa.
Kuitenkin ihan hyvillä mielin luovun Suomesta ja kaikkeen siihen liittyvästä hetkeksi (Ei pahalla ihmiset. :) ). Ja otan suunnan kohti uusia maisemia. Onpahan se sitten ihan kiva palatakkin taas Suomeen. Luulisin. Ja luultavasti se aika menee liiankin nopeasti ja 3 kuukautta tuntuu liiankin lyhyeltä ajalta, mutta eihän sitä tiedä, jos vaikka uuden reissun järjestää sitten lähitulevaisuudessa. :D
Nyt voisin jälleen kerran yrittää edes ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä noi roikkuvat koulutehtävät pois, jotta saisi ressitason ees vähän alemmaksi. Palaillaan taas. Taidan ottaa tavoitteeksi, että seuraavan kerran, kun kirjoitan tänne, voisin kertoa niitten tehtävien olevan tehty! :D

tiistai 17. tammikuuta 2012
Huh huh.
Pakenen hetkeksi tänne kurjaa arkea, johon mahtuu tällä hetkellä liikaa koulutehtäviä. Tänään iski pieni jännitys päälle, kun tajusin miten lyhyt aika lähtöön enää on. 2 viikkoa ja risat ja sitten olisi oltava Helsinki-Vantaan lentokentällä odottelemassa lentoa ensiki kohti Ruottin Arlandaa ja sitten Lontoon Heathrowta. Mahtaa olla sekin kokemus, kun meikä pääsee noin isoille lentokentille suunnistamaan. :D
Nyt on aikalailla kaikki järjestelyt kunnossa matkan osalta. Lentoliput, majoitus Lontoossa, bussi- ja junaliput hankittu. Työvaatteita ja kengät yms. hankittu. Kaikki tarvittavat lärpäkkeet kunnossa (passi, kansainvälinen kelakortti, rikosrekisteriote ja sun muut). Nyt sitten vielä viimeisiä hankintoja tehtävä, jotta on sitten varmasti paljon tavaraa roudattavana sinne.
Oon kyllä miettinyt, että 20 kiloa matkatavaroita sekä käsimatkatavarat tarkoittavat sitä, että on tosi tarkkaan mietittävä mitä mukaansa ottaa ja mitä oikeasti tarvitsee. Tämä tulee olemaan erittäin suuri haaste meikälle, joka pakkaa varavaravaravaravaatteetkin jokapaikkaan... Noh, ei auta. Se on silti mahduttettava tavaransa noihin kilomääriin. Lisäksi täytyy jättää tilaa sieltä ostetuille tavaroille ja tuliaisille. :D
Nyt alkaa myös olemaan jo paniikki, että saa kaikki asiat Suomessa siihen malliin, ettei Walesissa tarvitse ressata yhtään mitään Suomeen liittyvää. Eli lähinnä muutama isompi koulutehtävä ahdistaa jo oikein somasti. Toivottavasti saan repästyä ja tehtyä ne. Kurittoman arki on toisinaan täynnä näitä pieniä hetkiä, kun miettii miksi sitä ei voisi joskus tehdä asioita ajoissa.
Siitä puheenollen, nyt on varmaan parasta ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa pakertamista niitten tehtävien parissa. Palaillaan taas astialle, kun on jotain avautumisen aihetta. Adios amigos tällä kertaa. Posio vaikenee.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)